Syksy on mieluisin vuodenaika minulle. Oikea lämpötila ja sen myötä upeat ulkoilukelit. Ulkona viihtyisi vaikka kuinka kauan.

Tämän syksyn aloitin unohtumattomalla reissulla Wieniin ystäväni Sarin kanssa. Jo pienenä hevostyttönä asetettu haave päästä näkemään Espanjalaisen ratsastuskoulun näytökset toteutui elokuussa. Ennakko-odotukset olivat suuret, mutta ne ylittyivät silti. Jos joku hevosten ystävä haaveilee samasta, niin kannustan toteuttamaan. Koko systeemi historiasta nykypäivän toteutukseen on hieno. Erinomainen blogi valokuvineen löytyy täältä 

Liput hankittiin jo keväällä ja tottakai kalenteriin osui päällekkäisyyksiä. Mutta ne eivät ole ongelma, vaan haaste. Tuo haaste oli Mutkun Vesityökoe. Koiraharrastajien aktiiveissa täällä pohjoisessa Suomessa on meneillään jonkinasteinen sukupolvenvaihdos. Kun "vanhat" eivät jaksa enää koetoimintaa organisoida ja pyörittää, on uusien tekijöiden aika ottaa roolia, jos laji tärkeäksi koetaan. Oulun seudulle ei oltu anottu yhtään Vesityökoetta. Yli-Torniosta ja lapin Spanielikerhosta löytyy puuhakasta väkeä, joten ilmoitimme Mutkun sinne antamaan valmiusnäyttönsä spanielien metsästyskokeeseen. Koe oli perjantai-iltana, jonne Juha ajoi töiden jälkeen.

kuva Minna Yrjänheikki

Sarin kanssa nautimme Wienin lämpimässä illassa ulkoterassilla naudan ulkofilepihvejä illalliseksi, kun Juhalta tuli miesmäinen tekstiviesti "Mutku OK". Siitä tiesin, että Mutku oli saanut pääsylipun jatkoon.

Jälkeenpäin Juha kertoi, että ihan sukkana putkeen koe ei mennyt, mutta loistavasti kuitenkin. Mutku oli markkerannut reippaassa vesisateessa heiton ja suoritusluvan saatuaan lähti kohti tehtävää. Vauhdilla veteen ja eteenpäin. Lumpeiden loputtua koira oli yhtäkkiä mennyt hämilleen ja pyörähti takaisin. Ilmeisesti markkeeraus olikin tehty johonkin muuhun, joka sitten koiran silmistä katosi? Vai loppuiko itseluottamus (tuskin)? Juha otti koiran vastaan ja suuntasi sen rauhallisesti ohjattuun noutoon. Aina kun koira osoitti pientäkään merkkiä hidastamiseen, Juha antoi kannustavan käskyn "eteen", josta Mutku koulutuksensa perusteella tiesi jatkaa matkaansa eteenpäin. Linnun löydettyään se nappasi siitä nopeasti kiinni ja kääntyi samalla palautukseen, jolloin ote hieman lipsui. Mutta siivestä vetäen saapui telkkä rantaan Juhalle asti. Ja tehtävä oli siinä.

Suurenpi tehtävä Mutkulla on syrjäyttää isoäitinsä Muu 10v. perheen jahtikuningattaren roolista. Muun kroppa ehkä alkaa jo väsyä, mutta mieli ei. Muun ilme on näissä tilanteissa aina tällainen, olipa saalisriista kenen työskentelystä hyvänsä.

Ranuan syysväreissä kuvattuna koko kolmen sukupolven tiimimme.

Nämä ovat meillä olleet pitkäikäistä käyttökoirasukua. Ovat valmiita tehtäviin nuorena ja jaksavat tehtävässään pitkään. Jokun viimeiseksi jäänyt riistatilanne oli syksyllä 2014 kymmenen vuoden iässä Ranualla, kun saimme yhdessä teerikanan. Nyt Jokun tytär Miksi näyttäisi jatkavan samaa rataa. miksi on nyt 7-vuotias.

Miksin kanssa saatiin se täydellinen riistatyö Ranualla. Tähän pisteeseen asti tarvitaan monen monta onnistumista. Sekä koiralta että ihmiseltä. Nämä hetket ovat niitä aivan parhaita. Ilmeisesti myös koirien mielestä, sillä uutterasti ne jaksavat maastoa työstää useita tunteja päivässä. Myös huonoina lintuvuosina, jolloin tapahtumat ja riistan hajuvanatkin ovat hyvin vähäisiä.

Cockerspanielit järjesti v2005 (olikohan se tuo vuosi?) jahtireissun Taivalkoskelle. Puuhanaisena oli silloin Ruistolan Ulla. Se oli hieno reissu, erityisesti maastojen kauneus jäi mieleen. Tänä syksynä varasimme majoituksen ja luvat samoihin maisemiin. Hirvikärpäsalueen yläpuolelle.

Lintuja on tänä syksynä paljon. Tämän ukkometson kohtasin useampaan kertaan samalla alueella. Tuossa se tien varrella hakkuuaukealla seisoskeli ja antoi kuvata itseään. Kun nousin autosta kuvatakseni vieläkin paremmin, se lähti pois. Välillä juosten, välillä siivilleen nousten. Mutta palasi aina takaisin. Jotenkin tuohon lintuun liittyi iloa ja murhetta. Iloa siitä, että se oli upea ilmestys.

Murhetta siitä, että metsä oli hakattu rumaksi. Oliko ollut sen kotimetsää ja reviiriä? Muutenkin harmitti, sillä Taivalkoskellakin lähes kaikkialla oli tehty mittavia hakkuita. Kuten myös Ranuallakin. Se vaikeuttaa maastossa kulkemista, kun pitää epätasaiasessa maastossa koko ajna myös jalkoihinsa katsoa. Risuista puhumattakaan. On äärettömän haasteellista päästä niissä olosuhteissa liikkumaan hiljaa, kuten kanalintujahdissa on tarpeen. Tullut vain mieleen, ovatkohan näistä metsien hoidosta ja hyötykäytöstä päättämässä oikeat ja parhaimmat asiantuntijat?

Kauniitakin kohtia toki löydettiin. Ja monenlaisia riistatilanteita. 

Juha kuvasi minut selittämässä oman maastokierrokseni tapahtumia.

Muulla onnekas päivä ja taas kevätkananpoikanen. Poikueita on ollut hyvin kaikilla kanalinnuilla. On tavattu sekä metsoja, teeriä, pyitä kuin riekkojakin. Saaliiksi on saatu tämän kesän poikasia, joten hyvin on lisääntyviä lintuja jäänyt jäljiltämme maastoon. Muutama upea ukkometsokin on tavattu tuon tienvarsi-ilmestyksen lisäksi. Se yksi joka hakkkuuaukean yli lensi, oli kuin pommikone. 

Levätään ja kerätään voimia seuraavaan viikonloppuun.