Joona tuli taas tuomaan viikonloppuumme vaihtelua. Kovasti on pieni poika kasvanut ja kehittynyt, kuten elämään kuuluu. Touhua on paljon, mutta puhetta ei vielä tule. Isänsä ja setänsäkin puhuivat vasta lähes kahden vuoden iässä, joten ehtiihän tuota. Vartalonkielellä ja toimeen tarttumisella saa elämässä yllensäkin paljon aikaan, joten tärkeitä asioita ovat ne.
Koirat ovat jo hieman rauhoittuneet ja oppineet noiden Joonan lelujen kantamisen suhteen. Toistot ovat menneet perille. Miksiä porukan nuorimpana Joonan lelut edelleen jaksavat kiinnostaa.
Miksi kanteli omaa "pitkäraajapupuaan", joka Joonan mielestä oli kiinnostava.
Häviäjä keksii selitykset, mutta onnistuja keinot. Päättäväisyys ja tavoitesuuntautunut käytös periytyy selkeästi Joonan suvun naispuolisesta osastosta. Enkä nyt tarkoita (pelkästään) itseäni.
Kohti kohdetta ja siitä kiinni. Koska koira ei ymmärrä puhetta, niin selitykset ovat turhia. Kehonkieli riittää. Ja sitä tässä sanattomassa ja suoraviivaisessa työskentelyssä käytetään.
Ihmisen tulee vain ottaa "Universumin keskipisteen" olemus.
Kommentit