Itsenäisyyspäivää vietimme suomalaisilla puhtailla hangilla. Sinivalkoiseen kuvaan järjestimme riviin urheat cockerimme.

Ne on järjestetty mustimmasta valkoisimpaan eli oikealta alkaen Joku, Muu, Ahto ja Miksi.

Joku kulkee joukoissa mukana edelleen. Ruokahalu on hyvä ja häntä heiluu. D-lonkkastatuksen odotusarvo niin eliniän pituudessa kuin laadussakin on ylittynyt monin kerroin. Karva kiiltää, vaikka selviä iän tuomia rasitteitakin toki on. Rasvapatteja on kertynyt ympäri kehoa ja hyvänlaatuinen kasvain on myös suussa, hampaiden välissä. Niitä ei ole operoitu kahdesta syystä. Ensimmäinen on aiemmat kokemukset edellisten koirien kanssa. Leikkaus on vanhalle koiralle riski toimenpide ja sen aiheuttamia jälkihoitojaksoja koiran on vaikea ymmärtää. Koska nuo patit ovat ainoastaan ihmisen silmään kosmeettinen haitta, me kyllä ne kestämme.

Toinen syy on, että tuon virallisen lonkkakuvauksen aikana Joku lakkasi hengittämästä ja huomasimme olevammekin elvytystoimenpiteissä. Sitä en halua uudelleen kokea. Sen vuoksi Jokun lonkkiakaaan ei ole myöhemmässä iässä uusintakuvattu, vaikka se mielenkiintoista olisikin. Paremmat ne eivät ole kuin kuvaushetkellä ja kun eivät koiran menoa näytä haittaavan niin sielläpä ovat.

Tuota menoa ja elämän iloa on riittänyt niin hyvin, että Joku syö samaa ruokaa (Jahti&Vahti Energia + lisätty liha&rasva) kuin muutkin koiramme. Oikea kuntoluokka on yksi avaintekijöistä koiran(kin) hyvään yleisterveyteen ja se on Jokulla pysynyt aina hyvänä. Eli liikunnan ja energian saannin tasapaino on kunnossa. Kumpa minullakin... :)

Muu kulkee keveästi kuin gaselli. Tässä koirassa on vauhtia, kestävyyttä ja ketteryyttä. Vain kerran olen nähnyt Muun lopen uupuneena. Sen suomaaston jahtikierroksen jälkeen syvään uneen vaipui isäntäkin. Tosin se ei ollut ensimmäinen kerta isännälle :) Sterilisaatiosta huolimatta kuntoluokka on pysynyt oikeana aktiivisen elämänlaadun myötä. Harmituksena on turkin laatu, mutta se on perheen turkkivastaavan päänsärky. Ei Muukkosen :) Niin nuorekkaan näköisenä ja oloisena on pysynyt, että kun Miksin kanssa parina joskus ihmisiä tavataan, menee veikkaus "kumpi on äiti ja kumpi tytär" pääsääntöisesti väärin.

Isänsä tytär Miksi. Sama kohtalo D-lonkkien suhteen, mutta ei ole kyllä menoa haitannut. Veriarvotkin vinksallaan mutta huoli on ollut suurempi ihmisillä, kuin asiasta ymmärtämättömällä koiralla. Laittaa kyllä monesti miettimään, olemmeko me ihmiset tutkimuksissamme ja päätöksissämme oikealla tiellä? Miksin jalostuskoiran uran suurin sinetti on siinä, että emme tarvitse tällä hetkellä uutta koiraa tiimiimme. Pentueen maailmalle kunnialla saattamisessa on monen monta tekijää, niin emme operaatioon halunneet lähteä, vaikka Miksillä useita lonkkastatusta korjaavaa ominaisuutta onkin. Nautimme niistä ominaisuuksista perhepiirissä. 

Ahto ei ole puolivallaton poikamies, vaan täysin vallaton. Istuu kyllä kiltisti, kun vaaditaan, mutta odottaa koko ajan lupaa lähteä. Elämä on menoa ja meininkiä. Ajatuksena oli Ahtollakin vielä startata SPME-kokeissa, mutta kyllä se taitaa jäädä. Kaksi komeaa AVO2 -tulosta siinä lajissa riittävät tällä hetkellä. Jahti- ja koekausi on niin mahdottoman lyhyt pyräys Suomessa, että Ahton vieminen siinä lajissa eteenpäin on vain jäänyt. Ihanaa elämää se viettää Iiron ja Heidin silmäteränä. Ja aika ajoin mukanamme lenkeillä, kun nuorilla on vuorotyön tahti suurimmillaan. Ei haluta Ahtosta Mielensäpahoittajaa, jos joutuisi olemaan ihan yksikseen. Ottaa niin ilon irti näistä hetkistä, että investoimme Ahtollekin Back On Track- loimen, joista omammekin kovasti lenkin jälkeen nauttivat. Ahto kun juoksee lenkin aikana kaksinkertaisen määrän kilometrejä kuin muut. 

Tällaiselta näyttävät maastolenkkime cockereiden kanssa. 

Lenkin jälkeen muisteltiin hienoja hetkiä syksyn jahtimaastoissa : valkosipuliperunoita Tyrnävän perunoista, Lumijoen puolukoita, Inarin riekkoa, Ranuan metsoa (sisäfile) ja ouluaista valkosipulipikkelssiä. Näillä latauksilla jaksaa taas arkeen.