Melkoista vipinää on meillä ollut. Lisäksi viikonlopuksi yökylään tulivat pienet veljekset. Muutaman tunnin kun heidän johdollan hääräsimme, tuumasimme Juhan kanssa, että tällaistahan se meidän arki jokunen :) vuosi sitten oli. Oli kuin olisi aikakelloa siirtänyt.
Tässä veljekset yhteiskuvassa Miamin tuliaispaidat yllään. Janne ja Antonio siellä olivat sukulaisia ja ystäviä tapaamassa. Ja muistivat siellä myös suvun nuorinta polvea.
Viikonloppu aloitettiin Joonan toivomuksesta jalkapallon pelaamisella. Ja niihin tunnelmiin se myös päätettiin. Ja pelattiin sitä palloa vähän siinä välilläkin.
Joonan aloituspotku.
Siihen liittyi huojuva pikkuvelikin mukaan. Luja tahto korvasi tekniset taidot. Nyt olivat koiratkin koko ajan porukan mukana. Enää ei Samuel niiden ohi viilettäessä kaatunut, vaan pysyi topakasti pystyssä.
Ihan kaikki ei sujunut, kuten Joonan mielestä olisi pitänyt. Mutta huumorilla ja rennolla asenteella näistä selvittiin.
Muu edustaa nykyään joukkuetta Aston Villa. Kun se ei saanut jalkapalloa, se haki "oman".
Ovet on tehty avattaviksi.
Samuel on vähän totisempi poika, mutta kyllä hymyäkin löytyy!
Noissa hymyily-jutuissa Samuel on tullut pitkälti pappaansa. Tässä pistävät pyydettäessä parastaan.
Hevosia käytiin poikien kanssa katsomassa ja silittelemässä. Roberto on turvallinen tuttavuus Samuelin kokoiselle ihmiselle.
Pikkuserkuilla Matiaksella ja Miikalla oli kanoja ja kaksi kukkoa. Käytiin katsomassa niitäkin.Tosin tunne siitä kuka katsoo ja ketä riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan.
Joona ei syönyt herneenpalkoja, koska oli niin päättänyt. Sukulaisten taivuttelut ovat turhia.
Siinä se viikonloppu hujahti pienten kanssa. Maanantaina pikkumustat kengät suuntasivat tiensä ensimmäiseen päiväkotitutustumiseen. Niin se aikakello vierii eteenpäin reipasta tahtia.
Kommentit