Näin Mikon ottaman valokuvan omasta Manteli-koirastaan. Ihastuin siihen kovasti ja kerroin hänelle haluavani meidänkin koirista samanlaiset. No sehän ei Mikon mielestä ollut ollenkaan hankala juttu, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Yläkerran vierashuoneeseen rakennettiin kuvausstudio ja otettiin koirat yksi kerrallaan sinne kuvattavaksi.

Joku oli porukasta helpoin kuvattava ja teki pimeässä huoneessa kaiken juuri niin kuin kuvauksissa toivoimme. Nakinpalanen katseen kohteessa riitti, eikä Jokun suhteen tainnut tulla yhtään epäonnistunutta otosta. Muu taas huomioi kyllä nakin, mutta vahvasti kontaktihakuisena koirana olisi mieluummin katsonut minua suoraan silmiin. Se hankaloitti jonkin verran katseen suuntaamista oikeaan kohtaan. Ahto yllätti ennakkokäsityksemme sopeutumisestaan rauhalliseen kuvaustuokioon, eikä senkään kanssa ollut ongelmia - kunhan saimme sille viestittyä, mitä haluamme sen tekevän. Sitä ohjetta se koko olemuksellaan odotti ja sen ymmärrettyään suoritti roolinsa hienosti.

Miksi oli hankalin ja haasteellisempi kuin oletin. Se ei pysynyt pystyssä. Aina kun saimme asetelman valmiiksi, Elovena-tyttö valahti lötköpuuroksi lattialle. Ihan hiki tuli sen kanssa työskenneltäessä. En antanut koiralle lupaa poistua vaarattomaksi tietämästäni tilanteesta, vaan sitkeästi ja asteittain veimme koiraa eteenpäin. Miksi pysyi pystyssä, mutta valoa kohti sen ei tarvinnut katsoa. Molemminpuolinen kompromissi. Siksi on hienoa nähdä, että lopputulos valokuvana oli noinkin hyvä.

Nyt sitten naamakuvien kera yhteenvetoa koiriemme tämän hetken tilanteesta ja alkaneen vuoden suunnitelmista.

Joku-normal.jpg

Joku http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN25950%2F04&R=5 kuva Mikko Ala-Kojola

Joku on 9-vuotias. Suuri persoona, niin kuin vanhojen koirien roolina on aina. Ne kun omaavat jo elämänkokemuksen kautta tullutta viisautta. Jokun henkiset ominaisuudet ovat erinomaisen hyvät ja niitä samoja piirteitä se on iloksemme periyttänyt myös jälkeläisilleen.

Vaikka koirien määrä perheessämme onkin lisääntynyt, ei Jokua ole siirretty sivuun treeneistä eikä metsästyskäytöstä. Sen olemukseen eivät edelleenkään sovellu yleisesti mainitut lonkkaniveldysplasian ja nivelrikon oireet. Hupimittari vain heiluu, kun portaita mennään ylös ja alas, omaan sänkyyn hypätään jne. Aamuisin nukkuu koiristamme pisimpään, mutta herättyään liikkuu heti halukkaasti. Liikkumistekniikka sillä toki paljastaa lonkkanivelten tilanteen, mutta koiran ylen positiiviseen elämänasenteeseen se ei ole vaikuttanut.

Jokulle (ja Muulle) tehtiin tammikuun alussa taas lihashuolto Hyvärisen Kirsin toimesta. Ihan hyvässä kunnossa on Joku yhä edelleen, mutta iän myötä takapään lihakset alkavat vaan pikkuhiljaa kuihtua, samoin selästä. Eläinlääkärin kanssa päädyimme laittamaan Jokulle Cartrophen pistoskuurin nivelten suojaksi. Tuon neljän piikin kuurin (pistos/viikko) se sai edellisen kerran v 2009 4,5 vuoden ikäisenä. Silloin minulle jäi tunne, että koira oli hoidon aikana kipeämpi kuin se on koskaan ollut. Katson ja seuraan tilannetta nyt siis erityisen tarkasti. Moni nivelrikkoisen koiran omistaja tuntuu antavan Cartrophenista vain positiivisia lausuntoja, negatiivista (koira olemukseltaan kipeä hoitojakson aikana) on vain tuo oma kokemukseni. Olen valmis vaihtamaan mielipidettä tilanteen mukaan. Joten seuraillaan miten käy. 
 
Lenkeillä meren jäällä (ennen piikitystä) Joku oli oikein pirteällä ja menevällä päällä. Piikitystä seuraavana päivänä koira muuttui kipeäksi ja se tilanne diagnosoitiin virtsatietulehdukseksi. Edellinen virtsatietulehdus Jokulla on ollut tasan vuosi sitten tammikuussa. Se meni ohitse yhdellä Oriprim Forte -kuurilla. Nyt lääkityksenä menee Synulox. Kaksi päivää myöhemmin Joku muuttui takaisin normaaliksi. Toinen Cartrophen-pistos annettiin tiistaina ja vielä on kaksi pistosta jäljellä. Ainakin nyt Jokun olemus vaikuttaa oikein hyvältä. Mysteeriksi jäi, mistä tuo virtsatietulehdus tuli ja oliko Cartrophenilla jokin yhteys tilanteeseen. Pääasia, että tilanne on tällä hetkellä hyvä.

Virallisiin kokeisiin Joku ei ole enää osallistunut. Näytöt on sillä puolella jo annettu. Treeneissä ja jahtireissuilla se tulee aikaisempien vuosien tapaan kulkemaan mukana edelleen.

Muu_Oulunsalo_301213-normal.jpg

Muu http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI33467%2F09&R=5 kuva Mikko Ala-Kojola

Meidän perheen hikipinko :)  Erittäin vilkas luonne ja Juhan rauhallinen tyyli ovat sopineet hyvin yhteen. Hyvin pian Muun työskentelyn nähtyään MoelFamau-cockereistaan tunnettu Darren Skidmorekin sanoi koiran olevan "very hot and hard going". Muusta olisimme mielellämme halunneet toisenkin pentueen, mutta kohtalo päätti toisin. Muu on toipunut sairastumisestaan (kohtutulehdus)  hyvin, joskin sterilisaation ikävänä lopputuloksena menetti loistavan turkinlaatunsa. Koira jatkaa uutterana ja sitkeänä metsästyskoirana, parhaassa käyttöiässään. Kokeista on jo hyvät näytöt annettuna, joten enää ei ehkä ole tarvetta niihin osallistua. Saa nähdä, mitä syksy niiden suhteen sitten tuo tullessaan.

Miksi-normal.jpg

Miksi http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI29651%2F12&R=5 kuva Mikko Ala-Kojola

Miksi eteni koulutuksessa koko ajan erinomaisesti. Samoin kokeissa. Kahdesta lajista ykköstulokset 1,5-vuoden iässä dokumentoivat koiran tason. Syksyn tositoimet paljastivat myös sen heikkoudet. Ne ovat tietenkin sellaisia, joita emme aiemmin ole tavanneet, joten puuhastelua Miksin jatkokoulutuksessa riittää. Kuten myös vahvuuksien hiomisessa yhä paremmiksi. Hieno koira joka tapauksessa, jonka kanssa aiotaan myös tulevaisuudessa kokea monta ilon hetkeä. Ihmisroolissa kun häärää tunnettu optimisti.

Ahto_Oulunsalo_301213-normal.jpg

Ahto http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI29648%2F12&R=5 kuva Mikko Ala-Kojola

Ahto on ominaisuuksiltaan juuri sitä, mitä me metsästyscockerilta haluamme. Siinä yhdistyvät molempien vanhempien parhaimmat ominaisuudet. Iiron hyvän koirakäden ja meidän viikonlopputreenien tuloksena tämä hiomattomaksi timantiksi silti mahdollisesti jäävä koira saavutti ensimmäisenä kisakautenaan sisarustensa tavoin hyvät koetulokset. Ahto jatkaa mahdollisesti kisakoirana mejä-kokeissa, sillä se on ensimmäinen koiristamme, jolla näyttelypalkinto ei ole jarruna siellä etenemiselle. Jahtikoirana se tulee joka tapauksessa reissuillamme jatkamaan.

Kiitos Mikko taas upeista valokuvista, joihin on saatu jokaisen yksilön sielu mukaan :)