Tässä iässä sitä tietää, että maailma ei ole mustavalkoinen, vaan se on pääasiassa harmaa. Ja että koskaan ei pidä sano ei koskaan. Niin moni asia vaikuttaa kokonaisuuteen, joten sitä parhainta mahdollista - ei aina parasta - lopputulosta voi vain toivoa. Mistä moinen vuodatus? Lue lisää, niin kerron.

Kerran kuukaudessa siistin ja trimmaan steriloidun Muun turkin. Näin on tehtävä, kun haluaa pitää koiran haluamassaan siisteystasossa. Nyt jätin hapsuja hieman pidemmiksi, suojaamaan pakkaselta. Muusta huomaa saman asian kuin muistakin vanhoista koiristamme. Viihtyvät mielellään lämpimässä ja palelevat helposti.

Koirien pukemista ei meillä yleisesti harrasteta. Loimia pidetään päällä, kun koiria kuivatetaan. Ja jos rasitus on ollut rankaa, niin turkin kuivuttua pidetään hetki päällä Back On Track -loimia. Etenkin nyt kylmissä ja kuivissa keleissä jos koiran päälle laittaa jonkin tekstiilin: vaatetus litistää karvan, jolloin sen oma, luonnollinen ja paras  toiminta kylmää vastaan menetetään. 

Muun karva on rungosta ajeltu koneella. Siistiä, mutta samalla karvasta viedään sen lämmitysominaisuudet. Toki sterilisaation (kohtutulehdus) jälkeen se heikentyi, koska karvasta tuli pehmeää ja helposti kosteutta keräävää höttöä. Sen vuoksi Muu puetaan pakkaskeleillä ulkolenkeille, jotta se ei palelisi. Ja suojakeleillä siksi, ettei lumi tarttuisi turkkiin.

Nututettavien joukkoon siirtyi pari viikkoa sitten myös Miksi.

Syksyllä sen päätin. Vaikka aina olen ollut sitä mieltä, että koskaan en steriloi koiraa muuten kuin terveydellisistä syistä. Kun sitä mukavuutta ei tule kaupan päälle. Turkista tulee ihan kamala hoidettava. No kaksi trimmaa siinä missä yhdenkin.

Syy miksi tähän päädyin, on Miksin mysteerinen olemus. Niistähän olen tänne aiemminkin kirjoitellut. Hemoglobiiniarvot alhaalla, turkin olemus vaihtelee rusettimarsun pöyhkeästä olemuksesta seitin ohueen nahkaverhoiluun. Ja se menee juoksujen tahtiin. Arvostamieni ihmisten kanssa olen monta keskustelua käynyt ja niiden perusteella päädyin talvella tehtävään sterilisaatioon. Jospa sitten helpottaisi ja Miksin muuttuminen myös luonteeltaan jokseenkin "diivailevaksi vanhaksipiiaksi" selittyisi. Että munasarjoista/kohdusta löytyisi kystiä tms jotka aiemmin ovat mm yhden nartun kohdalla selittäneet fyysisten lisäksi tulleita psyykkisiä muutoksia.

Vaan mitä vielä. Ennen rauhoitusta Miksistä otettiin hemoglobiini. Tulos 163. Eli ihan jotain muuta kuin lukemissa 110-120 pyörinyt sarja, suositusarvon ollessa yli 140. Mitään ei ole koiran ruokinnassa ja hoidossa muutettu. Ja kun operoitua koiraani hain eläinlääkäristä, niin lopputulemana oli täysin moitteettomat kohtu ja munasarjat. Voi höh sanon minä. 

Samassa yhteydessä Miksin lonkkien tilanne kuvattiin myös.

Tässä 1,5 vuoden iässä otettu virallinen lonkkakuva, joka antoi tuloksen D/C. Näillä on menty yli kuuden vuoden ajan.

Ja tässä tulos. Näihin ei tehty virallista "vetoa", joten se ei ole ihan suoraan vertailukelpoinen tuon aiemmin otetun kanssa. Haluttiin nähdä vain nykytilanne itse nivelten osalta niiltä osin, mitä röntgenissä pystytään näkemään. Kuvissa on nähtävissä nivelrikkomuutoksia (osteofyyttejä), etenkin tuossa huonommassa, vasemmassa lonkkanivelessä. Mutta kuvaustulos olisi voinut olla huonompikin.

Koko ajan Miksi, kuten muutkin koiramme saavat Jahti&Vahti-nivelravinnetta sekä Omega3 -rasvahappoja rypsiöljyn sekä kalarasvojen muodossa. Meillä syödään paljon kalaa, mutta kaikki niistä tuleva rasva menee aina koirien kuppiin. Me ei Juhan kanssa sitä tarvita.

Miksin - kuten muidenkin koirien - kipukäyttäytymistä seurataan koko ajan. Miksillä on ollut suuria kipuja mm. tikkuonnettomuudessa, jolloin se meni aivan hiljaiseksi ja vetäytyi sänkyjen alle piiloon. Onneksi saatiin hoidettua kuntoon. Sen tarinan voit lukea täältä 

Pari kertaa sille on annettu Cartrophen-nivelpiikityshoito. Hyödyistä en osaa sanoa puolesta enkä vastaan. Yleisesti mainittuja nivelkipuoireita sillä ei mielestäni ole. Näitä ovat mm. ontuminen, hidas ylösnouseminen, liikkumishaluttomuus, jatkuva venyttely, ravistelu ja piehtarointi, levossa läähättäminen, nivelistä kuuluva naksahtelu tai rahina, syrjään vetäytyminen, ylivilkkaus, eroahdistus, pidätysongelmat, ruoansulatusvaivat, pelot, aggressiivisuus, omituiset asennot, pysähtyminen kesken leikin, portaiden kiipeämisen vaikeus jne. 

Lihaskunto rakentuu hyvin niveliä tukevaksi mm. kesän merimarsseilla (niistä löytyy juttua täältä ) ja talvella se painaa hangessakin oma-aloitteisesti. Hyvä niin.

No nyt kun pakkasissa on ulkoiltu kahden nututetun koiran kanssa, ei sitä kolmattakaan ole voinut pukematta jättää. Se kaikista pienin ja vähäkarvaisin. Jotenkin säälittävän näköinenhän se tässä joukkueessa olisi ilman nuttuaan. Ja vältetään näin vastaantulevien mahdolliset kommentit ja kysymykset.

Mutkun kanssa käytiin viime viikonloppuna Metsästysspanielit ry:n talvileirillä opiskelemassa riistatöitä. Ihan ensimmäistä kertaa oli Mutku niissä hommissa. Kaikki neljä lintua saatiin siivilleen ja isoäiti-Muu sai mukavia ja mieleisiä noutoja tehtäväkseen. Miksi ei lumileirin haastaviin noutoihin osallistunut, koska leikkauksesta oli kulunut vasta reilu viikko.

Kyllä oli mukava tavata taas saman lajin harrastajia. Sääolosuhteet olivat erittäin sakean lumisateen (etenkin sunnuntaina) osalta hyvin haastavat, mutta silti saatiin hyvä leiri pidettyä. 

Sukulaiset olivat kuunteluoppilaina seuraamassa Mutkun ja muidenkin koirien työskentelyä. Ihanaa oli nähdä pentuesisarukset Ookke (sininen) ja Bertta (pinkki). Salli-äiti seurasi kaikkien koirien työskentelyjä ja riistatilanteita tarkkana, mutta silti rentoina. Ja ilman hihnaa. Fiksu koira. Sallikin oli kuunteluoppilaana, kuten kuvasta näkyy.

Koppasin sen syliin ja Juha otti meistä valokuvan. Keltanuttuja ollaan molemmat. Niin tärkeä ja rakas koira meille kaikille. Tämäkin.