Juhannuksen aika alkaa olla käsillä. Pieni kesäinen tuulahdus sään puitteissa on saatu. Toivottavasti se nyt ei ihan siihen kuitenkaan jäänyt. Eilen kävimme äitini ja veljeni kanssa syömässä kreikkalaisessa ravintolassa. Jotain lämmintä tähän suomalaiseen koleuteen. Lammas oli taas kerran oikein hyvää.
Silti tänään oli niin kylmä, että keskikesän herkkujen syöminen ei onnistunut omalla terassilla. Nautimme niistä hyvässä seurassa sisätiloissa. Mukavaa oli tavata suvun nuorinta sukupolvea. Samuel on juuri siinä iässä, josta erityisesti koirat pitävät.
Kyllä siellä terassillakin hyvin viihtyi. Varsinkin Samuel. Kun siellä oli se mukavin juttu. Keinu.
Reippaasti lapset söivät savustettua Perämeren lohta ja uusia perunoita. Joonakin melkein kaksi annosta. Jälkiruoka on kuitenkin se kaikista mukavin juttu herkkusuuksi paljastuneelle Joonalle.
Mukavan visiitin jälkeen kotimatkalle puettiin pipo päähän.
Juhannusaattoon on yksi yö aikaa.
Kommentit