Viime viikolla pennut löysivät itsestään uusia ominaisuuksia. Päästä avautuivat silmät, joiden avulla maailmankuva avartui. Vartalon alapuolelle nousivat jalat, joiden avulla runkoa voi siirtää eteenpäin selvästi ryömimistä tehokkaammin.

Samaan aikaan tapahtui tuttua fyysistä kasvua, joka teki syntymälaatikkoa ahtaan oloiseksi.

Niitten näkimien ja nostimien avulla pääsi huomaamaan, että voi veljet - ei tämä maailma tässä ollutkaan. Vaan sitä on paljon enemmän tuolla reunan ulkopuolella.

Ihan itse sinne ei vielä päästy, mutta apuvoimilla siirtyminen onnistui vaivatta. Heti alkuun sieltä löytyi äiti. Vaikka se ei enää ihan joka hetkeä pentujen kanssa vietäkään, niin aina se on jossain lähellä. Ja pienestä vinkumerkistä menee suorinta tietä pentujensa luokse. Noita vinkusignaaleja tulee harvoin, sillä syöttö- ja huoltopuuhat Muu tekee aina hyvissä ajoin. Silloin ei ole tarvetta paljon vingahdella.

Sieltä maailmasta löytyi vihreä matto ja sininen hanhi. Ne piti huolella analysoida.

Sitten siellä tapasi tuttuja naamoja. Äänenä kuului mahdoton tuhina, kun myös hajusignaaleita analysoitiin aktiivisesti.

Tämän jälkijunan matka päättyi tähän seinämään. Ilmeinen maailmanloppu näille kavereille. Pikkuhiljaa sammahtelivat, jolloin siirrettiin väki takaisin lähtöpisteeseen. Miettivät varmaan herätessään, oliko se unta tai jotain? Valloitettiinko me jo koko maailma vai oliko se vain yksi huone?