Kesäloma alkoi kauan mielissä olleella reissulla käsivarren Lappiin. Matkaan lähdettiin tiistaiaamuna. Tauolla käytiin Ruotsin puolella Haaparannassa. Taas kerran Ikeassa - paikassa, josta emme kumpikaan erityisesti edes pidä.  Etsittiin päiväpeitettä asuntovaunun sänkyihin ja sellaiset löydettiinkin. Syötiin samalla Ikean maineikkaat lihapulla-annokset. Ihan ok olivat, mutta niiden takia emme taida uusintakäyntiä sinne kuitenkaan tehdä.

Jatkoimme matkaa rajajokivartta pitkin aina Muonion Harrinivan Lomakeskukseen saakka. Aamupäivällä sain mahdollisuuden tutustua 400 koiran rekikoirakeskukseen.

Kiersin ja tutustuin perusteellisesti keskuksen toimintaan ja koiriin. Hoitajalla ja koirilla oli ihailtavan hyvät suhteet, kuten kuvasta näkyy. Eläimet ovat hyviä suhteen mittareita, sillä ne osaavat kertoa vain totuuden. Kesä on näiden koirien lepoaikaa, mutta talven aikana niille kertyy kuonoa kohden keskimäärin 3000 reissukilometriä. Taas kerran oli hieno tilaisuus oppia uusia asioita koirista sekä niiden suhteista ihmiseen.

Lämpötila nousi hellelukemiin, mutta silti päätimme iltapäivällä käydä lämmittelykierroksella Särkitunturilla. Nousu oli aika rankka säästä johtuen. Onneksi tunturin päällä puhalsi leppoisa tuuli, joka tasoitti myös vapaaehtoisen veripalvelun työskentelyintoa.

Seuraavaksi päiväksi haaveilin vaellusreissusta Pallaksen Taivaskerolle, mutta se jäi sellaiseksi. Pakkasimme kyllä kamppeet ja ajoimme lähtöpaikalle, mutta lämpötilan ollessa +28 jätimme reissun tekemättä. Pallas-tunturin pihalla oli jopa kymmenien porojen lauma läähättämässä ja itikoita paossa. Tutustuimme Pallaksen luonnon maisemiin Luontokeskuksen näyttelyn tarjonnalla viileissä sisätiloissa.

Lapissa on menossa tunturisopulien vaellus. Auton alle liiskaantuneita jyrsijöitä näkyi teiden varsilla paljon. Yhden elävän näimme. Se jäi meidän auton alle.

Pakkasimme leirin ja suuntasimme yhä pohjoisemmaksi. Tässä kuvassa ollaan Muotkatakassa, joka on Suomen Maanteiden korkein kohta. "Pirkka-Volkkarimme" selvisi tehtävästä hyvin uuden vedettävänsä kanssa. Tauko on päättymässä ja Joku suuntaa kohti koiraosastoa. Joku ja Muu ovat kyllä mahdottoman vaivattomia matkalaisia.

Kilpisjärvellä telakoiduimme Kilpisjärven retkeilykeskukseen, aivan Saana-tunturin juurelle. Heti seuraavana aamuna teimme kauan haaveilemani reissun Saanan huipulle. Ei ollut hellettä eikä hyttysiä riesana. Reissu oli fyysisesti rankka ja tuntuu pohkeissa vieläkin. Mutta ne maisemat!

Kuvassa emme ole vielä aivan huipulla. Otatimme valokuvan vastaantulleella pariskunnalla varmuuden vuoksi. Hyvä että se tuli tehtyä, sillä huipulla ei ollut tungosta. Ei siellä kyllä liiemmin tuullutkaan.

Muu selviytyi reissusta hienosti ja osasi sivistyneen turvallisesti kulkea myös jyrkänteen 700 porrasta. Juha kuvasi jyrkän alastulorinteen "cesarmillan"-walkia videollekin. Mahdollisesti saamme sen tännekin katsottavaksi. Jokua emme tälle reissulle ottaneet mukaan.

Pari rankkaa tunturivaellusta alkoi tuntua ikiliikkujankin vartalossa. Saanan reissun jälkeisten päiväunien jälkeen heräsin ylläolevaan näkymään.

Kun kerran Kilpisjärvellä oltiin, niin pitihän sitä käydä Norjankin puolella maisemia ihailemassa. Autoreissu jylhiin tunturimaisemiin oli sanan mukaisesti henkeä salpaava. Kapeat, ilman piennarta olevat tiet, jotka kulkivat mutkitellen ylös ja alas. Tien toisella puolella maisema putosi järkyttävän alas ja toisella puolella nousi jyrkästi korkeuksiiin, aina lumisiin tunturihuippuihin saakka. Vatsan pohjasta kouraisi useamman kerran. Ne olivat kyllä meidän vertikaaliset limiittimme.

Minun päämääräni reissulla oli Saanan huipulla käynti. Juha haaveili kasvojen pesusta Jäämeren vedellä. Molemmat pääsimme tavoitteisiimme ja olemme siitä hyvällä tuulella!