Eilen taas mukavalla porukalla treenailtiin - tällä kertaa ensin haulikkoammuntaa ja sen jälkeen koiria. Mielenkiintoista on ollut havaita, että vaikka laji vaihtuu, niin tietyt perusasiat ovat ja pysyvät.

Yksi lajeja yhdistävä tekijä on ihmisen rentous. Kun huomaa kehon jännittyvän fyysisesti tai psyykkisesti - tai jopa molempien tapahtuessa yhtäaikaa - niin suoritus heikkenee selvästi. Millään vippaskonsteilla se ei paremmaksi muutu. Hyvässä treeniporukassa rohkenee antaa ja ottaa vastaan korjaavaa palautetta. Ilman että se muuttuisi parjaavaksi kolautteeksi :)

Jos suoritus ei rentoutumalla parane, on virhe seuraavaksi haettava perusasioista. Jos koira ei kuuntele kauko-ohjauksessa pilliä, korjaillaan asia kuntoon pillittävän ohjaajan lähietäisyydellä perustreeneissä. Niitä pentuajan ensimmäisiä harjoituksia muistuttavissa jutuissa... Ihan turhaa on juosta sinne rantakaislikkoon aktiivisesti työskentelevän koiran perään muistuttamaan korvien olemassaolosta. Se kun on itse asiassa kertonut tilanteesta jo monessa muussa arjen pienessä asiassa. Mutta ihminen huomaa sen vasta vaativimmissa treeneissä.

Haulikko ei kulje savikiekon lentoradan mukaisesti, jos sitä kannatteleva ihminen kerää painetta ja jännittää niskahartiaseutua niin, että kuulosuojien sisällä kuuluu rutinaa. Hengitys ja rentous, niin osumatarkkuus paranee. Ja sitten niitä toistoja riittävästi. Toivottavasti vielä on vuosia jäljellä. No toisaalta, kun muistelee aloitustilannetta muutama vuosi sitten, niin onhan sitä eteenpäin tultu. Kehuu hän itseään :)

Rakas lajini - se jota näistä kolmesta olen itse asiassa pisimpään harrastanut - ratsastus. Ihan samat asiat pätevät sinnekin. Kun "Rassin" selkään istuu ja muistaa rentouden sekä ratsastuksen perusasiat, eikä kikkaile mitään, saa palkkioksi aivan mahtavan kyydin.