Kun pentu syntyy mustista vanhemmista mustaan pentueeseen ilman yhden yhtä muun väristä karvaa, ei sen nimi voi olla muuta kuin Musti. Jälkiviisas on helppo olla. Kyseessä on se pentu, jonka virallinen nimi on Express, mutta jonka sille sopiva kutsumanimi löytyi viimeisenä.
Musti on hyvin positiivinen tyyppi, ihan kuten muukin pesue on osoittautunut olevan. Suhtautuu kaikkiin eteen tuleviin asioihin positiivisen kiinnostuneella asenteella.
Koiralaumansa kanssa se kaatuu joskus katolleen, mutta se ei haittaa. Sieltä voi katsoa asioita uudessa valossa ja erilaisesta näkökulmasta. Kun elää tiibettiläisen korkean paikan tähystäjän ja amerikkalaisen aikamiespojan kanssa, tuota ominaisuutta saattaa tarvita.
Mustilla on myös pallo. Omistaja on omien sanojensa mukaan enemmän luomutreenarityyppiä, joten Musti pyörittelee Limingan lakeuksilla omia kuvioitaan. Lintukoiraihmisten nettitreenitarvikeshoppailuista se ei ymmärrä mitään. Paikallisesta Agrimarketista löytyi ihan passeli hevosten puuhapallo.
Musti haistelee kevään tuloa ja herkistelee jälkinenäänsä. Mejä-treeneihin pitäisi jo kalenterin mukaan piakkoin päästä. Vaan kuinkahan tuossa käynee?
Kommentit