Muu jatkaa kasvamistaan ja oppimistaan. Etujalan ontuminen poistui onneksi parissa päivässä.

Viime päivien aikana Muu on oppinut pitämään pantaa kaulassaan ja kulkemaan hienosti hihnassa. Koira on myös rauhoittunut katselemaan ympärillä tapahtuvia asioita. Aina ei ehkä kannata singota suoraan osallistumaan. Maailmaa on siis laajennettu kotipihan ulkopuolellekin. Yhtenä päivänä Muu oppi anoppini luona, että kaikki koirat eivät ole mustia. Ne voivat olla myös vaaleita sekä kippurahäntäisiä ja lyhytkuonoisia. Hilla-tiibetinspanieli kertoi myös, että mustat cockerinpennut eivät kiinnosta kaikkia, eikä suostunut Muun kanssa samaan valokuvaan.

Joku on aivan uskomaton koira myös pennun opettajana. Ja tietty mitä parhain malli. Automatkailu tuli Muulle heti alussa tutuksi, mutt nyt sitä on tehty myös ilman boxia. Muu on oppinut hienosti, että autosta ei saa tulla pois ilman lupaa.

Äitini sanoi, että Joku ja Muu näyttävät lenkillä kuin hevonen ja varsa laitumella. En voinut olla toista mieltä asiasta :)

Koiranpennun elämään kuuluu monenlaisia asioita. Yksi kiva juttu on välipalanakinpalanen isännän kädestä, vaikka Jokun perässä juokseminen kivaa onkin. Tässä tilanteessa varsasta tulee kengurumangusti.

Noutotaipumuksia on vahvistettu pienillä leikkiharjoituksilla. Näin suoraviivaisesti saapuu pallo takaisin heittäjälle.

Pieni pentu ei jaksa vielä paljoa. Päiväunet koirasängyn tilalle tuodulla säkkituolilla ovat tarpeen, jotta kaikki päivän aikana opittu painuisi hyvin mieleen. Huomenna on taas uusi päivä ja luvassa tutustuminen samanikäiseen ranskanbulldoggiin.