Ihan normipäivä. Normitreenit lenkkeilyn ja ulkoilun lomassa.

Kumpi saa luvan noutaa - jännittää...

Joku oli rennompi. Arvaa harmittiko?

Äijämeiningillä tullaan.

Muumi-ilmettä pukkaa. Ei voi mitään.

Ei auttanut sekään. Nyt pitää saada vietti pakettiin, vaikkka mikä olisi.

Noutolupa!

Kaikki energia paketoitu luvalliseen työskentelyyn. Ei enempää eikä vähempää.

Leningrad cockers ja loppuhumputtelut.

Sen jälkeen rungon piiiiitkä venytys.

Blogin omina lokeroina olevat Jokun ja Muun sivut on nyt päivitetty.

Joulunaikaa on perinteisesti vietetty kaikessa rauhassa perheen parissa. Ulkoiltu, syöty, luettu ja levätty vuoron perään. Lukemisen kohteista suosittelen erityisesti Riista-lehden viimeisintä numeroa, jossa on oikein hyviä metsästyskoiriin liittyviä artikkeleita.

Uudella kameralla olen harjoitellut valokuvausta, toistaiseksi vielä sisätiloissa.

Joku alkoi jo kyllästyä kohteena olemiseen. Piristyi kyllä selvästi, kun mainitsin, että pestistä voi saada palkaksi jotain heRRkkua.

Tällä kameralla saa kyllä mielenkiintoisen tarkkoja otoksia. Joissain kuvissa näkyy koirien silmien rakenne todella selkeästi (tässä ei paras otos siitä). Muu paljastui sierainten perusteella valepossuksi.

Yhden tontunkin sain napattua syliini. Tätä valokuvaa en ottanut minä.

Kun joulupäivän aterialla meillä ollut suku poistui omiin koteihinsa, oli Joku leluineen aivan uupunut.

Joulua ja erityisesti jouluista säätä odotellaan, että saataisiin otettua talvisia valokuvia. Nyt on tyytyminen ikäviin sisällä otettuihin poseerauskuviin, jotka näyttävät sangen teennäisiltä.

Sitä odotellessa tuli päivitettyä sivupalkista löytyvät Jokun ja Muun omat sivut. Sivuilla on vielä hiomista asetusten suhteen, koska blogitarjoajan asetuspäivitykset osuivat samalle ajankohdalle. Aika haasteellista oli homma, mutta eivätköhän nuo asetukset osu lähipäivinä kohdilleen.

Nyt on ollut mukavasti aikaa keskittyä kotiin ja perheeseen. Ulko-oven ilmettä päivitettiin joulumarkkinoilta löydetyllä ovikyltillä.

Yksi asia, jonka aikanaan Juhan kanssa päätimme, oli se, etteivät meillä koirat hauku vierailijoita. Ennen kun oli toisin ja tunnelma ovella ei ollut mukava, vaikka haukkuvat koirat eivät aggressiivisia olleetkaan. Ennen Jokun tuloa meillä oli muutaman kuukauden koiraton tauko, jonka jälkeen tavoite oli mahdollista muuttaa todeksi. Uusi pentu kun ei saisi vanhemmilta koirilta ikäviä tapoja mallioppimisen kautta. Haukkumattomuutteen Joku oli äärettömän helppo opettaa, koska tapa ei kuulu sen luontaisiin ominaisuuksiin.

Muun kanssa tilanne on sama, vaikka se on Jokua helpommin erilaisiin ääntelyihin taipuvainen. Mallioppimisen kautta sekin on oppinut, ettei vieraita kohtaan suunnata minkäänlaisia äänimerkkejä. Palkkana on käytetty rauhallista kehumista. Yhtenä päivänä Juhan kanssa juttelimme, että pitäisi kuitenkin muistaa ajoittain koiria kehua hyvästä tavasta. Tilannetta kun on jopa itse alkanut pitää niin itsestään selvänä, että vaihtoehtotilanne on päässyt unohtumaan.

Lauantaina meille kokoontui laajennettu perhepiiri suvun pienimmän johdolla. Mummutkin (äitini ja anoppini) saapuivat meille vauvaa tapaamaan ja nauttimaan Juhan laittamaa kalaa, savustettuna ja graavattuna. Ihana päivä taas!

Hilla tietää, ettei meillä koirilla ole lupaa mennä sohville ja sängyille. Nokkelana tiibetinspanielina se käyttää kaikki pehmeän korokkeen tilanteet hyväkseen - tässä kohteena sohvalta pudonnut tyyny.

Joku on todellinen "Pienten puolesta" -persoona. Sympaattinen on sen olemus pienen vauvan läheisyydessä. Se painoi heti tilaisuuden tullen päänsä lempeästi vauvan viereen ja vain oli siinä.

Joku on aina ollut sulaa vahaa koiranpentujen kanssa. Viimeisin pentuprojekti sillä on ollut ystäväni saksanpaimenkoirapennun Oonan kanssa. Joku on opettanut Oonalle mustien luppakorvien kieltä ja toiminut hienona tulkkina myös muiden koirien välillä. Viime viikonloppuna metsälenkillä tuli vastaan pohjanpystykorvan pentu. Ensihavainnosta Joku oli jämäkkä uros, mutta kun se tunnisti koiran pennuksi, sen olemus silmin nähden valui alaspäin. Taas oli mukava jatkaa matkaa eteenpäin, kun tiedettiin pennun lyhyen leikkihetken jälkeen saaneen hyviä koirakokemuksia elämäänsä.

Muu on myös mukavan sympaattinen persoona, vaikkakin reilusti temperamenttisemmassa muodossa. Mutta pehmeitä ajatuksia siitäkin on havaittavissa :)

Syksy on lokakuusta lähtien ollut täynnä tapahtumia sekä työ-, perhe- että harrastusrintamalla. Onneksi ne kaikki ovat olleet positiivisia. Nyt on taas energiaa bloginkin päivittämiseen :)

Usein olen saanut harrastuskavereiltani kysymyksiä, mitä kotieläinagrologina teen työkseni. Vastauksena olen antanut, että kaikenlaista tuotantoeläimiin liittyvää neuvonta- ja koulutustyötä. Oma pääosaamisalueeni liittyy maidontuotantoon, etenkin suurissa karjoissa. Siihen liittyvään työhön voi halutessaan tutustua MaitoManagement2020 -hankkeen sivuilla http://www.proagriaoulu.fi/fi/maitomanagement/ , josta löytyy myös koko USA:n matkakertomus tämän linkin takaa http://www.proagriaoulu.fi/fi/karjamanagement/ Olen mukana myös valtakunnalisessa Huippuosaajat-tiimissä, josta löytyy tietoa täältä https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/ProAgria/Asiantuntijat/Huippuosaajat

Työtehtävissä kävin katsomassa uusia tuulia Yhdysvalloissa. Ylläolevassa kuvassa oikein sananmukaisesti ja konkreettisesti :) Pagels Ponderosan http://pagelsponderosa.com/ tilalla, jossa lypsylehmiä on kaikkiaan 4500. Navettahalleissa on automaattinen lämmön- ja ilmanlaadunvalvonta, joka pitää navetan lämpötilan tasaisena ympäri vuoden ja ilmavirran nopeudessa 10 km/h. Vierailupäivä oli kesäisen lämmin, joten kaikki puhaltimet olivat käytössä.

Tilalla oli parhaillaan menossa maissisäilörehun korjuu. Toimintaan tutustumista ja arviointia tehdään tässä lypsyasemahallin edustalla, logistisesti tehokasta korjuutyötä seuraten.

Syysloma alkoi Joroisten cockerimestaruusviikonlopulla ja päättyi spanielimetsästyksen SM-kokeisiin Raahessa. Järjestelytyöt sujuivat mukavasti tuttuun toimikuntaan ja sen työskentelyyn luottaen. Jahti-illallista lauantain koepäivän jälkeen sihteeritukikohdassa kanssani odottelevat Jari, Kimmo, Kaisa, Virpi, Juha ja Arja, joilla kaikilla oli oma vastuualueensa hoidettavanaan. Kiitokset taas kaikille onnistuneen tapahtuman läpiviemisestä!

Koetoimikunnassa työskentelyssä etuna on päästä ilman osallistumispaineita ja -jännitystä seuraamaan koesuorituksia. Ja vielä SM-tasoisia. Ylläolevassa kuvassa kokonaiskisassa neljänneksi sijoittunut Snow-Wood Arctic Lychnis ja Timo Ritola suoritusvuorossa. Arvostelevana tuomarina työskentelee Ari Metsäranta ja ylituomari Juha Huttunen seuraa kokonaisuutta. Mukana myös Juha Kuukka tarkka-ampujan roolissa. Tänä vuonna edes 118 pisteen ykköstuloksella ei päässyt itse kokeeseen osallistumaan, vaan kymmenen parhaan ja mukaan päässeen koiran karsintapisteet olivat ennätyksellisen korkeat.

Mukavia juttuja ja tunnelmia pääsi seuraamaan myös molempien koemaastojen nuotiotukikohdissa. Varsinkin sunnuntain olosuhteet olivat varsin sopivat leppoisalle rupattelulle. Kokeen nettisivut ja tarkemmat tiedot löytyvät täältä http://spanieliliitto.fi/spme/index.html

Marraskuussa meillä vietettiin isänpäivää erilaisissa ja ikimuistoisissa tunnelmissa. Ensimmäinen lapsenlapsemme näki päivänvalon hieman odotettua aikaisemmin, isänpäivän iltana. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja terve poika syntyi. Vanhemmatkin voivat hyvin ja opettelevat pikkuhiljaa uuteen hienoon ja tärkeään rooliiin. Kuvassa kuopus isien ympäröimänä, lujasti papan sormeen tarttuneena. Vauvan sylissä pitäminen on saanut myös mummin kokemaan itsensä tärkeäksi. Ja sanattomaksi :)   

Syksyn viimeinen metsästyskoe meille oli Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirin mestaruuskoe Raahessa. Piirin mestaruudesta kilpaili kuusi alueemme voittajaluokan spanielia, joista peräti neljä ylsi ykköstulokseen. Mukavana kuriositeettina huomasimme,. että koeviikonloppuun osallistui kaikki kolme SM-kokeesta karsiutunutta koiraa eli jonkinlaisesta lohdutusfinaalista oli myöskin kyse :) Kokeet pidettiin samoissa maastoissa kuin SM-koekin. Juhasta ei koskaan oikein ota selvää, onko koe mennyt hyvin vai huonosti. Toteaa kysyttäessä aina vain, että tuomarin arvostelua tässä haetaan eikä hänen... Onneksi Eskolan Pekan tuuletus koe-erän jälkeen kertoo, ettei siellä nyt kovin huonosti ole mennyt:)

Eikä ollutkaan. VOI 1 ja 120 pistettä sekä Kennelpiirin mestaruus sen kertovat. Hieno koe- ja jahtikausi on Muulla takanaan. Koira on kyllä ylittänyt odotuksensa kaikilla osa-alueilla erinomaisen hyvin. Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin on hienoa vetäytyä lepäämään laakereilla.

Joroisten CockeriDerby- ja Cockerimestaruusviikonloppu oli lukittu tapahtumakalenteriimme heti, kun tieto siitä tuli. Viime vuonna tapahtuma oli hyvin järjestetty ja hyvähenkinen tapahtuma. Mukava muisto oli toki myös Muun ja Juhan viimevuotinen Derby-voitto lauantain koepäivänä. Se oli tuolloin myös syntymäpäiväni.

Tänä vuonna Muu ei kahden vuoden iän ylityksen vuoksi pystynyt enää Derbyyn osallistumaan, joten Cockerimestaruus oli tavoitteena tänä vuonna. Etenkin kun syntymäpäiväni oli siirtynyt myös sunnuntaille. Juhan kysyessä mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi, katsoin häntä silmiin sillä katseella, minkä vain nainen voi esittää.

Viikonloppu oli haasteita täynnä jo järjestelyvaiheessa, mutta hyvällä tiimillä saimme tapahtuman vietyä kunnialla läpi. Kiitokset siitä kaikille! Oma roolini oli toimia koesihteerinä. Lauantaina suoritin lisäksi toisen ylituomariharjoitteluni. Helpolla en missään vaiheessa päässyt, mutta kerrassaan hienojen vaiheiden kautta sain päätteeksi lujan kädenpuristuksen ylituomarina toimineelta Vuopohjan Jyrkiltä. Se tuntui hienolta.

Sunnuntain koepäivänä vastasin ainoastaan sihteerin tehtävistä, joten minulla oli mahdollisuus lähteä katsomaan haluamani koiran koesuoritusta. Tuo koira oli luonnollisesti Meryl Black Ring-Ouzel eli Muun pentuevelipoika Ringo omistajansa Cappe Grönblomin kanssa. Otin mukaani myös Jokun, jolle oli luvassa ihan tarpeellinen "ei saa osallistua" -treeni. Ringon menoa oli ilo seurata aivan alusta ihan loppuun saakka. Hyvälahjainen sekä hyvin koulutettu ja treenattu koira esitti mallikasta työskentelyä koko ajan. Sellaista on aina ilo katsoa. Ylösajoja kertyi peräti viisi, joista neljälle saatiin nouto. Kaikki ammutut fasaanit päätyivät Cappen reppuun ja niistä yhdelle haavakolle tuli kaksi ylösajoa. Työskentely palkittiin komealla tuloksella VOI 1 ja 128 pistettä. Ylläolevassa kuvassa Cappen selkäreppu on täynnä fasaaneja ja Jyrki käy läpi koe-erän tapahtumia. Kuvassa mukana myös maasto-oppaana toiminut Timo.

Komea päätös käyttövalion tittelin viralliseen hakemiseen. Ringo kun on menestynyt näyttelykehässä siskoaan paremmin.

Myös Muu ja Juha olivat tehneet hienoa työtä omalla koe-erällään. Ylösajoja kertyi neljä, joista kolme kukkoa oli saatu reppuun. Muu pysähtyy kauniisti ja rennosti ylösajolle. Se lähtee luvan saatuaan suoraviivaiseen ja vauhdikkaaseen noutoon. Myös palautusvauhti on nopea. Mikä lie tullut, kun ensimmäinen nouto oli hätäilyn vuoksi mennyt taas kerran linnun pudotteluksi. Treeneissäkin se tähän virheeseen energian pursutessa sortuu - ja aina siinä ensimmäisessä noudossa - kuten nytkin. Metsästyskokeen voittajaluokassa ne ovat kalliita, palkintosijaa pudottavia tapauksia, joita ei millään muulla osaamisella voi kompensoida. Kieltämättä kova kohtalo jälleen kerran - VOI 2 ja 110 pistettä kertovat karua todellisuutta lajia syvemmin osaaville.

Leppoisassa cockeriporukassa on myös mukavia sisäpiirivitsejä. Yksi niistä on Juhan ja Muun suosima pinkki väri. Se juontaa juurensa hetkiin, jolloin Juha sai Muun syntymäpäivälahjaksi. Naispuoliset cockerimetsästysharrastajat antoivat Juhalle lahjaksi pinkissä kaulanauhassa (jossa teksti : black gundog) olevan pinkin pillin sekä pinkin koiran hihnan. Ne ovat aina näissä tapahtumissa rekvisiittana :) Madisonista löysin paikallisesta erikoisliikkeestä tuon pinkin jahtifleecen. Kaikki oli siis pelissä vaaleanpunaisten unelmien toteuttamiseksi. Se ei vain tällä kertaa ihan onnistunut. Kahden mahtavaan suoritukseen yltäneiden komeiden mustien urosten Hugon ja Ringo-veljen jälkeen on kuitenkin hienoa olla kokeen paras narttu!

Tämä viikko on meidän alueemme syyslomaviikko. Juhalla se on opettajana vapaa. Minä pidän kolme päivää ylityövapaita. Joroisista lähdimme seuraaviksi päiviksi päättelemään syksyn kanalintujahtia. Meillä ei Jokun kanssa ollut lintutuuria matkassamme. Ei edes nähty ja koiran viestiminenkin kertoi tyhjistä alueista. Juhan ja Muun maastovalinnat olivat tuloksekkaampia. Kuvassa Juha näyttää varsin tyytyväiseltä koiraansa :)

Haapaveden metsästyskokeesta saatiin viiden ylösajon kautta neljä fasaania reppuun. Juha toimi koiran ohjaajana ja minä sain tilaisuuden olla seuraamassa koetapahtumia ylituomariharjoittelijan roolissa. Ylituomarina ja Muulle arvottuna arvostelevana tuomarina toimi Juha Huttunen. Mukavan näköistä työskentelyä, jota oli kiva seurata. Koe-erän lopussa Muu oli jo hieman hämillään runsaasta riistamäärästä ja työskentely jonkin verran herpaantui.  Toiseksi viimeiseen se ei tuttuun tapaansa pysähtynyt ilman käskyä, vaan Juhan piti siihen antaa pieni suullinen muistutus. Seuraavaan (ja viimeiseen) se pysähtyi sitten niin jämäkästi, ettei meinannut lähteä noutoon.

Kaikkiin noutoihin se lähti tuomarin ja ohjaajan luvalla. Kaksi ensimmäistä noutoa olivat vaativia maaston suhteen (pajureunainen, syvä kanava). Toisen noudon aikana kaksi fasaania lähti noudettavan vierestä siivilleen, Muun keskittyessä täysin annettuun tehtävään. Noudoista täydet viisi pistettä :)

Kokonaistulos 113 pistettä ja VOI 1. Kahden vuoden iässä ja kahdeksan hienon koekäynnin jälkeen Muu on melkein käyttövalio. Se näyttelytulos kun vielä puuttuu. T ei ihan riitä valioitumiseen. Näyttelyihin ei ole vielä ilmoittauduttu, mutta eiköhän sitä vielä yritetä, kunhan metsästyskausi päättyy.

Ystävämme Juha ja Päivi kutsuivat meidät jahtiviikonloppuun Ranualle. Kutsuun oli helppo suostua, sillä tiesimme luvassa olevan hyvää seuraa, mukavia ulkoiluhetkiä mahtavissa lappilaisissa maastoissa sekä ennen kaikkea Päivin laittamia herkkuja. Viikonlopuksi luvattiin kaatosadetta, mutta onneksi todellisuus oli toinen. Aurinkoinen ja sopivan tuulinen syyskeli, jossa metsästys oli mitä parhainta ajan vietettä.

Maastossa liikuimme leveänä rintamana. Minä oikeakätisenä ampujana vasemmalla ja Juha vasenkätisenä ampujana oikealla. Juhan edessä koirana kulki Muu. Juhan ja minun edessä koiran virkaa hoiti laajahakuisempi Joku. Minä olin siis matkassa kahden Juhan kanssa, kun Päivi lainasi omaansa :) Päivi ei osallistunut riistanpyyntiin, vaan keskittyi kasvisosastoon keräämällä karpaloita ja hallavahakkaita.

Maastot olivat syysväreissään kerrassaan upeat ja riistaa oli runsaasti. Monenlaisia tilanteita saatiin, mutta ammuimme vain muutamiin. Niinpä pudotusprosentti nousi tiimissämme melko korkeaksi. Koirat toimivat myös hyvin. Hakutyöskentely oli aktiivista ja vauhdikasta molempien koirien pysyessä omilla hakukaistaleillaan hyvin. Molemmat pysähtyvät hyvin ylösajoihin, tehden ampumatilanteista turvallisia. Muu lähtee noutoon rennosta olotilasta Juhalta luvan saatuaan. Ensimmäinen laukaus ja pudotus tuli oikealta laidalta. Teeri putosi haavakkona kaatuneen puunrungon taakse. Muu ei pystynyt markkeeraamaan pudotusta ja teki noudon ohjattuna. Hetken aktiivisen hakemisen jälkeen koira sai hajun linnusta ja suoritti siitä tehokkaan ja suoraviivaisen noudon Juhalle käteen.

Matkaa oli taivallettu kolmisen tuntia pikkutaukoja tehden, kunnes saavuimme hakkuuaukean reunaan. Sinne teimme taukotulet ja laitoimme hienosti työskennelleet koirat hetkeksi lepoon lämpöloimiensa alle. Samalla saimme itsekin tilaisuuden pudottaa reput ja haulikot maahan ja levätä hetken.

Tauon jälkeen taival jatkui. Muutama linnun ylösajo, mutta ei laukauksia.  Pian Joku viesti selvästi riistaa olevan taas lähistöllä. Pieni pujahdus kuusen vasemmalta puolelta ja jänis ampaisi esiin. Koira pysähtyi istumaan, minä tähtäsin, laukaisin ja niin oli pupu nurin. Joku singahti paukkunoutoon ja sai virheensä kiitoksin ja kehuin anteeksi. Tunne oli aivan mahtava. Tällä jäniskevennyksellä jaksaa pitkään :)

Puolilta päivin ajoimme takaisin mökille nauttimaan päivälepoa. Uni maistui kaikille hyvin. Tiimin jokainen jäsen oli reippaana valmiina iltapäivän kierrokselle uuteen maastoon. Taas samalla kokoonpanolla riistan pyyntiin. Kauniissa kanervarinteessä sentteri-Juhan edestä nousi riekko siivilleen. Juhan nopea laukaus ja lento katkesi heti alkuunsa. Jokulla taas vauhdikas paukkunouto. Se koppasi riekon suuhunsa ja suuntasi täyttä vauhtia luokseni. Kehuin koiraa ja laitoin sen ohjattuun vientiin Juhalle. Taas otettiin tilanteesta valokuva muistoksi. Jokun ilme on hieman kysyvä edelleen :) Menikö tämä nyt ihan oikein?

Reissun päätti mahtava ukkometson kellistäminen. Ilmeisesti rintamamme lähestyminen oli saanut metsopojan hämilleen, sillä se seisoi patsaana sentteri-Juhan etumaastossa kuusen edessä. Siinä se Juhan toimesta päätti myös päivänsä. Paikalleen räpistelemään jäänyt metso sai viimeisen matkansa Muun toimittamana. Aivan uskomattoman hieno suoritus nuorelta ja noudettavaan verrattuna pienikokoiselta koiralta. Sen verran kotiinpäin olevia koiria nämä ovat, että tämäkin lintu tuotiin topakasti ja suoraviivaisesti team Karlströmin suuntaan. Koiralle ansaitut kehut hyvästä työstä ja onnitellen (ja hieman kateellisena...) lintu luovutettiin omistajalleen :) 

Ikimuistoinen jahtipäivä päättyi syksyisessä kynttilänvaloin valaistulla mökillä. Sitä ennen Päivin laittamaa lapinmiehen porokeittoa ja lämmintä rieskaa. Saunan jälkeen maisteltiin Juhan ja Päivin laittamia Ranuan muikkuja. Ilta päättyi mukavaan rupatteluun juustojen ja punaviinin kanssa. Kolme lasillista punaviiniä ja koko porukka kaatui sänkyihinsä varhaisessa vaiheessa. Väsyneinä, mutta onnellisina.

Sunnuntaiaamuna Lumijoelle. Kumpikin oman haulikon ja cockerin kanssa omaan maastoon. Keli taas aivan hienon syyskuinen. Jokun kanssa saatiin kaksi hienoa ylöasjoa teerelle. Toiseen ammuin, mutta ohi. Jälkipuinti paljasti, että kyseessä oli "A-tornin" teeri, johon olisi pitänyt ottaa reilusti ennakkoa... No, yhtä kokemusta rikkaampana ajatteli optimisti. Reissun loppupuolella pulahdin reilusti ojaan, joten makkaratulilla kuivattelin itseäni pettyneen cockerin kanssa.

Vähäsanainen Juha palasi omalta kierrokseltaan "no comments"-fiiliksellä. Ei sieltä suunnasta laukauksia kyllä kuulunutkaan. Päätimme lähteä yhteiskierrokselle ja ottaa rivakasti etenevän Jokun koiraksemme. Tuloksena varttitunnin jälkeen oli kummallakin yksi laukaus ja pyy saatiin reppuun. Keskenään keskustelemme varmasti moneen otteeseen kuinka riistatilanne tapahtui ja kumpi sen linnun pudottikaan. Muu oli joka tapauksessa autossa, joten Joku oli se, joka teki koiran työn.

Tähän ilmeeseen ja tähän fiilikseen päätän tällä erää.