Tapahtumaan tiimistämme osallistui todellinen "next generation" Jokun ja Muun tyttären Sallin lapset kahdesta eri yhdistelmästä. Valokuvassa yhdennäköinen porukka, joiden pinnan alta löytyy geneettistä vaihtelua niin hyvässä kuin pahassakin. Näiden kanssa on ilo harrastaa ja elää. Haastavat sopivissa määrin niitä kouluttavaa ihmistä ja onnistuneessa päivässä antavat itsestään ihan kaiken yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Myös niinä päivinä, kun kaikki ei ihmisten näkökulmasta ihan putkeen mene.

Lauantaina meillä kävi arpaonni ja pääsimme arvontatuloksen jälkeen kaikki samaan maastoon ja tuomariryhmään. Ruu aloitti ykkösenä, kuten viime vuonnakin. Tuomarina ryhmässämme toimi Timo Ritola.

Kuva Jyrki Rasinpää

Ruu ja Teemu työskentelivät hienolla energialla kuten aina. Tässä kuvassa hetki ennen ensimmäistä kokonaista riistatyötä. Aiemmista ylösajoista ei oltu saatu pudotusta. Ruu teki hienon ylösajon ja lähti luvalla noutoon pystyssä olevaan ohrakasvustoon. Tehokkaasta työstä huolimatta lintua ei sieltä löytynyt ja Ruun tottelevaisuuteen ohjauksissa pettynyt Teemu kätteli tuomarin ja päätti omalta osaltaan kokeen siihen. 

Kuva Jyrki Rasinpää

Meidän suoritusvuoromme Mutkun kanssa oli seuraavana. Heti aloitustehtäväksi tuli eye wipe-tilanne, jossa meillä oli mahdollisuus korottaa noutopisteitä, joita ei toki vielä tuossa vaiheessa ollut koossa yhtään. Pelto oli liki tuuleton, joten se ei auttanut meitä tilanteessa yhtään. Olin nähnyt alueen, josta Ruu oli jo hakenut, joten ohjasin Mutkun siitä kaemmaksi. Mutta tyhjänä palasi sekin. Lintua ei löytynyt.

Siitä eteenpäin ja kahden luovin jälkeen nousi fasaanikana kasvuston seasta napakan ylösajon saattelemana. Lintu ampujien toimesta alas ja Mutku tuomarin luvalla noutoon. Suoraviivainen suoritus ja koirakon vaihto.

Toinenkaan erä muiden suoritusten jälkeen ei kauaa kestänyt. Fasaani löytyi pellon reunametsiköstä ja myös pudotus tuli sinne. Mutku käänsi ylösajossa rintamasuuntansa minuun päin ja missasi samalla markkeerauksen. Tuomarin luvan jälkeen sain koiran ohjaamalla pudotuspaikalle ja sieltä suoraviivainen nouto hätäisesti käteen.

Sen jälkeen mentiin hakua valtaojien risteyksessä, ladon ympärillä ja valtaojaa tarkastaen kohti metsää. Koko ajan olin ihan varma ja toiveikas, että saamme lisää lintutöitä noista paikoista, mutta tyhjää oli. Jatkoimme sieltä metsään. Timo oli nähnyt, että yksi ylösajettu lintu oli sinne lentänyt ja mahdollisesti haavakkona. Se olisi hyvä löytää ja tarkistaa tilanne. Mutku lähti työstämään metsikön kuusenalustoja ja pillini ohjeistuksilla kavensi hakukuviota peltohakua kapeammaksi. Hyvä tempo ja tahti säilyivät silti. Lopulta löytyi yhden kuusen alla lymyävä fasaani, jonka Mutku lähetti lentoon. Lintu lähti terävästi matkaan ja ampumatilanne oli minulle täydellinen, jos olisin asetta kantanut. Tyytyväisiä olimme siihen, että lintu oli ilmeisen hyväkuntoinen. Timo kätteli erät ja näytöt päättyneeksi.

Siitä pääsinkin takaisin järjestelytehtäviin upean Supernaiset-tiimimme kanssa (sponsored by Jägermeister). Olimme kaikesta huolimatta saaneet kokoon upean spanielimetsästystapahtuman. Knuutisen Anne toimi vastaavana koetoimitsijana ja delegoi tehtäviä Hertalle, Petralle ja minulle. Koiria oli lauantaina 11 ja sunnuntaina peräti 18. Koirakot koostuivat kokeneista ja vähemmän kokemusta omaavista niin koirista kuin ohjaajista kaikissa variaatioissa.

Tuomareita oli lauantaina kaksi - Juha-Pekka Väänänen ja Timo Ritola. Sunnuntaina kolme kun Juhakin otti tuomaritehtävät vastaan. Näin mahdollistettiin se, että kaikki kokeeseen ilmoittautuneet pääsevät osallistumaan. Heidän lisäkseen vielä lauantaina tuomarioppilasharjoittelua tekevä Casper Grönblom ja sunnuntaina tuomarikokelasharjoittelua tekevä Anne Knuutinen. Viimevuotiseen tapaan tuomarimme olivat avoimia myös siihen, että tulostenluku ajetaan livevideona kaikkien halukkaiden katsottavaksi. Siitä hommasta suoriutui Petra vähintäänkin kiitettävästi. Livelähetys oli ilmeisen suosittu ja sai paljon kiitosta. Toivottavasti tällaisia mahdollisuuksia saamme tulevaisuudessa muistakin SPME-tapahtumista.

Tuomarit olivat molempina päivinä tarkkoja sekä käyttivät pisteitä rohkeasti laajalla skaalalla. Jokaisen koiran suoritus on näissä aitoon metsästystilanteeseen pohjautuvissa lajeissa ainutlaatuinen, joten tehtävä ei ole helppo. Sen lisäksi päivien päätteeksi tuomarit vertailivat koirien tilanteita ja suorituksia sekä arvostelujaan, jotta koirien saavuttamat tulokset ovat mahdollisimman yhteneviä riippumatta siitä kenen tuomarin arvosteltavina ovat olleet.

Yksitoista koiraa ja yksitoista suoritusta saatiin myös Cockerimestaruus-kisassa järjestykseen. Päivän parhaimmasta suorituksesta vastasivat Hossing Pax "Hiili" ja kasvattaja-ohjaajansa Sanna Toivola-Järvinen. Hiilissä on valtava kapasiteetti sekä tehokkaassa haussa että nopeissa ja suoraviivaisissa noudoissa. Lauantaina se kaikki tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä ohjaajansa kanssa josta tuloksena oli komea 90 pisteen VOI 1 -tulos. Olen läheltä päässyt seuraaman tämän koiran menemistä ja vilpittömän iloinen siitä, että se nyt toisen kerran sai kykyjensä mukaisen koepalkinnon. Myös Sannan liikutus tilanteesta oli tunteikas.

Myös Mutkun suoritus palkittiin VOI 1-tuloksella. Pisteitä meille kertyi 80 ja erityisesti haun 9 pisteestä olen kovasti tyytyväinen. Tuomarina toiminut Timo kehui erityisesti Mutkun tyyliä hyödyntää tuulta haussaan sekä sen omatoimista kontaktia ohjaajaan joka mahdollisti sen ohjaamisen hyvin pienillä ohjaajan merkeillä. Kuvassa kolmanneksi sijoittunut Miklaus Cheddar sai myös VOI 1 -tuloksen. Myös muut päivän aikana näyttönsä antaneet koirat suoriutuivat tehtävistään mallikkaasti ja saivat tuomareilta kehuja. Parantamisalueisiin ne saivat hyviä vinkkejä seuraavaa kertaa varten.

Mutkun kanssa saimme "Paras yhteistyö" kiertopalkinnon ansioista, joista tuomari työskenteyämme kehui. Arvostelulomakkeesta on erinomaiselle tasolle rastittuna kohdat: Haun ohjattavuus (maastonkattava, vie ohjaajan riistalle, käyttää tuulta hyväkseen, maa- ja ilmavainuinen, kontaktinhaluinen sekä rauhallinen, hiljainen ohjaaminen), tottelevaisuus Ylösajossa sekä Noudossa kohdat suoraviivaisuus, ohjattavuus, riistaote ja luovutus.

Ja siitäpä sitten seuraavaan koepäivään. Derbyyn ilmoittautui 17 koiraa ja kaikki koirat pystyttiin siis toimikuntamme tekemän järjestelytyön tuloksena saamaan mukaan. Yhteistyökumppanimme Soinin Metsästysseura oli myös saanut järjestettyä meille uusia maastoja käyttöön. Me emme Mutkun kanssa enää Derby-kisaan osallistuneet, koska voitimme sen viime vuonna. Pääsimme kuitenkin kokeseen mukaan Derbyn ulkopuolisina. Olihan tuo hienoa päästä taas kokeilemaan, mitä haasteita ja mahdollisuuksia uusi koepäivä tuo tullessaan. Derbyssä kilpailivat Mutkun pentuesisarukset veli Ookke ja sisko Bertta. 

Näiden koiriemea hieno tapa pitää ohjaajaa varpaasta "kiinni" on kyllä hauska. Sama piirre on puolisisko Ruullakin. Siitä on levollista seurailla lähiympäristön tapahtumia ja pitää ihminen hyvässä kontaktissa.

No ei mennyt meillä sunnuntain suoritus yhtään putkeen. Sunnuntaiksi menimme Juha-Pekka Väänäsen tuomariryhmään, kun Timolta eilen jo ykköstulos saavutettiin. Taas oli tuurit kohdallaan kun Ookke ja Berttakin arpoutuivat samaan tuomariryhmäöän. Kiva kun pääsee seuraamaan niitäkin ja kuulemaan tuoreeltaan koetapahtumat ohjaajien silmin.

Oma vuoromme alkoi samassa sankassa spanielimaastossa kuin muillakin. Hienoa, määrätietoista hakua, joka suhteellisen nopeasti paljasti risukossa piilottelevan fasaanin. Mutku syöksähti vainunsa perässä risukkoon, josta alkoi kuulua fasaanin räpistely. Se ei tuottanut tulosta, koska lintu päässyt nousemaan lentoon. Mutku työntyi sen perässä kasvuston sekaan ja sinnikkäästi työsti linnun nouto-otteeseen. Kun se oli valmis, koira peruutti lintu suussaan risukosta pois ja kantoi löytönsä suoraviivaisesti käteeni. Annoin elävän ja pystypäisen linnun tuomarikokelaalle Annelle. Yhdessä arvostelevan tuomarin kanssa he katsoivat linnun läpi ja löysivät siitä hampaan painaman avohaavan toisen siiven alta. Lintu lopetettiin siihen. 

Koesääntömme sanoo, että jos koira vahingoittaa riistaa nouidon yhteydessä, se suljetaan kokeesta ja tämä tilanne koitui kohtaloksemme. Harnillinen tilanne, mutta näin tällä kertaa. Tuomarin kanssa olin yhtä mieltä tapahtuneesta ja sen tulkinnasta. Häntä harmitti tilanne myös, sillä koiran hakutyöskentely oli ollut sellaista, jota ja jonka tuomia riistatilanteita hän olisi mielellään halunnut nähdä enemmänkin. Tuomarin sanoin "Tämän näkemän perusteella koira oli spanieli-ihanteen mukaan kovasuinen, mutta jatkotyöskentely tästä eteenpäin koiran kanssa riippuu siitä, onko se sitä". Itse tiedän, että ei ole, joten sen suhteen minulla ei ole huolta. Tällä kertaa riista vain järjesti meille tämänlaisen tilanteen. Siirryimme Mutkun kanssa katsojajoukkoon. Koiran ilme seuraavien tuntien aikana oli liki sydäntä särkevä - kovasti se odotti uutta vuoroaan päästä etsimään riistaa ja onnistuneista pudotuksista noutamaan niitä.

Ookke suoritti Sannan kanssa hienosti. Samoin Bertta. Kokemattomampana tämän lajin ohjaajana Heini hetkeksi unohti treeniohjeet "pidä koira lähellä" ja se herpaantuminen singahdutti "Pertin" äijämäiseen menoonsa ja omatoimisiin riistatilanneratkaisuihin. Kohtaloksi niiden tuloksena koitui riistan karkotus hakualueen ulkopuolella ja ohjaajan jättäminen. Ensi kerralla Heini muistaa ja Bertan työskentelyteho pysyy paremmin ihmisen hyötynä.

Tämän vuotisen Derbyn voittivat Multifarious Mr Bond ja Elina Pyöriä hienolla tuloksella VOI 1 83p. Mutkun veli Hossing Callis eli Ookke ja ohjaajansa Sanna sijoittyuivat kolmanneksi tuloksella AVO2 74p Pekon ja Ookkeen väliin toiselle sijalle sijoittui hieno brittituonti Glenugie's Xception tuloksella AVO2 84p. 

Ihan mahdottoman hieno ja tapahtumarikas viikonloppu saatiin hienosti pakettiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.  

Tänä viikonloppuna oltiin Tyrnävän pelloilla katsomassa Pohjois-Pohjanmaan Kanakoirakerhon mestaruuskoetta. Olihan hieno tapahtuma sekin. Kokeeseen osallistui 11 setteriä ja yksi pointteri ja siinä palkittiin kolme koiraa. Mestaruuden voitti AVO3 -tuloksella gordoninsetterinarttu Puronperän Waapukka ja Mikko Mäläskä.

Kun palailimme viiden tunnin maastokierroksen jälkeen autolle, pääsi Mutku pitkän kytkettynä kulkemisen jälkeen tekemään hakutyötä vapaana. Se teki todella kauniin ja  tyylipuhtaan ylösajon fasaanikukolle pajukkoheinikosta. Hieno näyttö kanakoiraharrastajille, joille tällainen metsästyskoira oli tuntemattomampi.

Käveltyihin kilometreihin nähden lintumäärä on muissakin maastoissamme on ollut yllättävän pieni. Pakastimeen on tätä kirjoitettaessa saatu "vasta" yksi nuori teeri. Nautimme sen jossain rauhallisessa hetkessä. Onneksi on vielä syksyä ja meiltä käymättömiä maastoja vielä jäljellä.

Spanielien virallinen tittelikoe SM-koe jouduttiin tänä vuonna perumaan osanottajavähyyden vuoksi. Tarvittavaa vähintään kuutta koiraa ei tapahtumaan ilmoittautunut. Samaan aikaan etsimme Cockerimestaruus- ja Derby -viikonloppuumme kolmatta tuomaria, jotta kaikki ilmoittautuneet saavat mahdollisuuden siihen osallistua. SPME-kolleegio on lajin virallisen arvokisan suhteen nyt pohdintojen edessä. 

kuva: Marja-Liisa Tuominen

Meillä on monenlaisia kokemuksia ja näkökulmia SPME-SM-kokeesta. Ylläoleva kuva on otettu Jokusta ja minusta SM-kokeessa Kauhajoella v2007 jolloin osallistuimme kokeeseen. Ensimmäisen kerran tapahtumaan osallistuimme v2006 Raahessa. V2008 osallistuin Maaningan SM-kokeeseen tekemällä silloisen palkintotuomarin koearvostelun Heimo Rannalle ja Ari Grönstrandille. Vuonna 2011 olin vastaavana koetoimitsijana Pohjois-Suomen Spanielikerhon/Spanieliliiton toimesta järjestämässä SM-koetta Raahessa. Siihen kokeeseen ilmoitimme myös Muun, mutta karsintamenettelyn vuoksi sen saavuttama koetulos ei sinne VOI1 118 p (tuolloin max-pisteet 137) riittänyt. Tuosta kokeesta löytyy kertomusta blogistani  (valokuvat ovat harmillisesti jo tippuneet pois blogitarjoajan toimesta). SM-kokeeseen Joroisille, jonka järjestysvastuussa oli Cockerspanielit ry meiltä osallistuivat sekä Miksi että Muu. Sieltäkin löytyy vanha blogiteksti kuvineen. 

Miksi tapahtuma hiipui tähän pisteeseen? Syitä ja seurauksia on varmasti monia. On aivan turhaa olettaa, syyttää, spekuloida jne mitään kenenkään puolesta. Jokainen SM-tasoisen koiran omistaja tietää sen itse. Nykyinen formaatti ei vain toimi. 

Mutta viime viikonloppu oli huikea. Vietimme sitä hieman pidennettynä ja ajoimme Ruovedelle Kulmalan tilalle peltopyyjahtiin. Ensin perjantaina koiranohjaajina isommassa jahdissa. Ja lauantaina samoissa maastoissa ihan itse metsästäen ja hienoa jahtipäivästä hyvässä seurassa nauttien.

Tämän viikonlopun kokoonpano on saanut alkunsa siitä kun nämä kaksi saapuivat Ruotsista Suomeen. 11,5 vuotta on Ringolla ja Muulla jo mittarissaan. Molemmat osallistuivat jahtiin lähinnä huolto- ja johtotehtävissä mm tarkistaen saadun riistan ja tarjolla olevat eväät. 

Tässä pönötyskuvassa on Muu vasemmalla ja sen tyttäriä jo kolmen alenevan polven verran (Salli, Karkki ja Muru). Hienoja koiria kaikki, joten nuorimmaisella Murulla on isot saappaat täytettävänään. Nähdyn perusteella vaikuttaa lupaavalta.

Mutku täytti minun reppuani hienolla työskentelyllään. Perjantaina uutteraa työskentelyä hakevana ja ylösajavana koirana asiakasjahdissa. Pitkä ja reipastahtinen päivä vedettiin. Kunto oli hyvä pohjoisen kanalintupäiviltä. Nyt oli iloa naamassa, kun löytyi lintujakin työstettäväksi. Tässä kuvassa höyheniä suussa sujuvan luovutuksen jälkeen. Naamassa ilme, joka pyytää lupaa etsiä lisää.

Lauantaina jakaannuimme kahteen ryhmään. Meidän ryhmässä oli Juhan, minun, Mutkun ja Miksin lisäksi Heikki ja Sanna sekä koirat Ookke ja Hiili. Ohjelmassa koirien ja riista-ammunnan treeniä upeassa syyskelissä ja vaihtelevissa maastoissa.

Maaston mukaan edettiin joko parihakuna tai siten, että yksi koira on hakemassa riistaa. Ei-suoritusvuorossa olevat koirat kulkivat "seuraa" käskyn alla kytkemättöminä. Se homma sujui paremmin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Tässä kuvassa Ookke hakee, Hiili seuraamassa Sannan vieressä. Juhan takana kulkee Miksi. Heikki puolestaan kulkee meidän välissä ja minä täällä reunassa Mutkun kanssa. Koirat saivat työskennellä niin paljon, että ottivat seuraamisvaiheen järkevästi lepona.

Kulmalan maastoista olen aina pitänyt. Lintuja on sopivasti. Niillä on valtavan paljon luontaisia paikkoja elämiseen ja olemiseen sekä piiloutumiseen. Peltopyyt, jotka olivat pääriistana ovat mukavia lintuja metsästää.  Nopeasta koiran ennakkoviestinnästä pyrähtävät siivilleen ja ovat nopeita lentäjiä. Antavat kivasti tilanteita ja haasteita sekä koiran lukemiseen että ammuntaan. Tilanteita ja osaamistasoa nostavia toistoja tulee useita, joten osaaminenkin kehittyy.

Toisen ryhmän tapasimme taukopaikalla. Siihen kuuluivat Teemu, Cappe, Patrik, Heini ja ryhmän topakka "pomonainen" Anna. Anna oli tiimistämme ainoa, joka ei osallistunut jahtiin aseellisena. Ei olisi ryhmä pysynyt kontrollissa ilman Annan ohjeistusta, aikataulutusta sekä koirien huoltoa. Annan ryhmässä koirina toimivat Ruu, Lily, Kessu, Tilly, Salli, Morgan, Bertta ja Karkki. Samaan tyyliin etenivät siellä kuten mekin. Karkilla oli menossa juoksun tärppipäivät, mutta se tilanne ei vaikuttanut mihinkään.

Mutku sai sopivien toistomäärien kautta varmuutta ja sujuvuutta tekemiseensä. Monenlaisia riistatilanteita kuten asiaan kuuluu. Suorien onnistumisten lisäksi hienoja tilanteita, joissa koiran osaamistasoa päästiin nostamaan. Tästä on kyllä kehittynyt mieluinen metsästyskoira.

Yhteiseksi illalliseksi nautittiin luonnollisesti peltopyytä. Ja juteltiin päivän tapahtumista. Extrana Ruun hieno riistatyö jäniksellä, jonka Cappe kellisti nurin. Cappe pisti Morganin tyttären hankkiman pupun reppuun ja vei tuliaisena kotiin.

Saaliiksi saatiin peltopyyn lisäksi neljä komeaa fasaanikukkoa. Ja se jänis. Tässä yhteiskuvassa hienot riistatöihin osallistuneet koiramme.

Kiinnipitoaika on tärkeää aikaa metsästyksen onnistumiselle monella tapaa. Saariselän lomalla ulkoilimme sikäläisissä maastoissa ja löysimme sieltä hyvän opastetaulun.

Reissu oli kaikilta osin hieno. Mehän saimme Mutkun viimesyksyisen CockeriDerbyn voitosta palkinnoksi kolmen yön hotelliyöpymisen Santa's Hotel Tunturissa Saariselällä. Voimme suositella koira- ja  ihmisystävällistä hotellia! Myös sen ravintola oli erinomainen. Ruoka oli hyvää ja erinomaisesti suomalaisista raaka-aineista valmistettua. Yhtenä iltana kävimme syömässä Laanilan Kievarissa. Lämmin suositus myös sille. Voi kunpa nämä suomalaiset, hyvää työtä tekevät yritykset selviäisivät näistä tämän päivän haasteista! 

Tällä tiimillä valmistaudumme syksyyn. Valokuva on otettu Saariselän maastoissa ja kuvauksen ajaksi valokuvaa häiritsevät hihnat on poistettu. Muu tulee jäämään selvästi sivuun jahtireissuista. 11-vuotias koira on edelleen valtavan työmotivoitunut, mutta kropassa on sen verran ikääntymisen merkkejä, että se on siirrettävä oloneuvoksen paikalle. Miksi saa siirtyä Juhan jahtipariksi. Minä jatkan nuorimmaisen kanssa. Muutoksia siis kaikille luvassa. Muu on ollut lenkeillä mukana normaaliin tapaan, mutta treeneissä tehnyt kevennettyä versiota. Mielen terveys ja mukanaoleminen ovat aktiivisen koiran sielulle tärkeitä.

Hyvässä kunnossa nämä ovat. Vasemmalla on 11-vuotias Muu ja oikealla 8-vuotias Miksi. Steriloituja narttuja molemmat, joten ajeltu turkkihan tulee siihen ikäänkuin kaupan päälle. Turkista on otettu pois mahdollisimman tarkoin kaikki pehmeä, risuja ja vettä keräävä höttö pois. Raajoihin on jätetty sopiva määrä risulta ihoa suojaavaa karvaa, mutta se on reilusti saksilla lyhennettyä. Myös päät ovat töyhtövapaat :)

Iäkäs koira ei enää niin helposti saa lihasta kehoonsa, mutta tähän valokuvan minimitasoon on meillä aina pyritty vuoden ympäri. Metsästysreissujen alettua tuota lihasta tulee aina vielä lisää. Normitreeneissä ei vaan saa ainakaan meillä aikaiseksi samaa rasitustasoa kuin itse metsästyskäytössä. Edessä oleva, 2-vuotias Mutku taas saa lihasta muodostettua paljon helpommin. Kuten nämä vanhemmat sukulaisensakin nuorempana.

Kyyhkyn ja vesilinnustuksen aloitukset meinät meillä ansiotyön merkeissä. Vähän harmitti, mutta vain vähän. Käytössämme olevat kyyhkymaat ovat vielä puimatta. Ja passimetsästys ei kovasti innosta. Kavereiden FB-päivitykset helteisestä kelistä ja vähäisistä saalismääristä lohduttivat tilannetta.

Nyt kun metsästyskausi alkoi ja koirien kiinnipito loppui, olemme treenanneet metsästysmaastoissa. Viikonloppuna ehtii hyvin. Nyt vahvistetaan osaamisia kylmässä haussa. Se tarkoittaa hakukestävyyttä. "No problem" kertoo Mutkun ilme. Tässä on menty vasta 40 minuuttia. Yksi kurppaparin ylösajo koettuna.

Riistanhajun käsittelyä on vahvistettu vaihtamalla perusdamit ja pallot riistaan ja sillä hajustettuihin esineisiin. Tänään harjoiteltiin noutoja viimesyksyä saaliiksi saadulla ja pakasteesta sulatetulla lehtokurpalla. Sana "Hae" tarkoittaa samaa tekemisketjua vaikka noudettava kohde vaihtuukin. "No problem" kertoo Mutkun ilme.

Avovesimarkkeerauksia ei enää tällä tasolla ole tehty pitkään aikaan. EIkä sellaisille ole tarvettakaan. Ne ovat helppoja ja ne osataan. Nyt noudetaan kuulomarkkeerauksia ja tarvittaessa ohjauksia kaislikossa. Noudon luovutus on levollinen vaikka totuttu luovutusympäristö on vaihtunutkin. "No problem" viestii Mutku.

Rasitusta treeneissä niin että se tuntuu, mutta ei niin paljoa, etteikö häntää jaksa heiluttaa. Tässä palaillaan Mutkun kanssa maastokierrokselta autolle. Sen jälkeen reilu ruoka-annos ja koira lepotilaan.

Lämpimässä ja kuivassa sekä rennossa olotilassa ja syvässä unessa palautuvat hyvin. Aivot kertaavat tapahtuneita kokemuksia ja vahvistavat haluttuja hermoratoja. Elimistö palautuu hyvin rasituksesta ja on valmiina seuraavan reissuun. Kaverin kanssa voi muodostaa vaikka cockerimedaljongin aurinkoisella terassilla. Ja kaikki nämä samat kuviot myös jahtikaverina toimiville ihmisille. Syyskuu saa tulla.

Mutkulle otettiin kesäkuussa treeneihin mukaan mejäilyt. Siitä saatiin pitkäkestoista ja rauhoittavaa tekemistä metsämaastossa kytketyllä koiralla. Sellaista, jolla koiran saa tyytyväisen väsyneeksi. 

Hailuodossa oli noutajaväen MEJÄ-koe, jonne onnistuneesti laitoin ilmoittautumisen. Kennelliittohan antoi luvan kokeiden järjestämiseen "Korona-aikana" erityistoimenpitein Lauttajonot Hailuotoon olivat ennätyspitkät, sillä nykyisessä tilanteessa kotimaan matkailu on selvästi lisääntynyt. Myös Hailuodossa. Jonot lossille olivat molempiin suuntiin pitkät, vaikka vuoroja oli normaalista lisätty. Siihen olimme varautuneet ja lomallahan ei ole kiirettä.

Hailuodon Metsästysseuran majan pihalla on hyvin ja väljästi tilaa asuntovaunuille. Osa porukasta kävi jälkien teon ja kokeen välisen yön kotona. Me yövyimme vaunussa ja aktiivisimpien harrastajien tapaan olimme paikan päällä jo perjantaina. Oli kiva tavata lajin harrastajia - vanhoja ja uusia. Onhan tätä meidän perheessä harrastettu jo vuosikymmeniä. Sunnuntaina kun olimme Mutkun kanssa lähdössä omaan suoritukseemme, kysyi tuomarimme Taipaleenmäen Mikko, onko tämä kuinka mones koe. Tarkensin, että minulla vai koiralla? No koiraahan Mikko tarkoitti ja sille tämä oli ensimmäinen koe. Jäin pohtimaan, moneskohan minulle? Nopeasti laskeskelin, että yhdeksällä omalla (Bosse, Eve, Itu, Heta, Joku, Muu, Miksi, Ahto ja nyt Mutku)  ja kahdella toisen omistamalla koiralla (Valtsu ja Jenna) olen startannut. En laske enempää, sillä se saa tuntemaan itsensä vanhaksi.

Kyllä me siellä turvavälejä noudattaen viikonlopun aikana paljon vanhoja muisteltiinkin. Hienoja tapahtumia, sattumuksia, ihmisiä ja ennen kaikkea koiria.

Meillä oli Juhan kanssa tehtävänä ainoastaan yksi avoimen luokan jälki. Oli kyllä hienoa. Muisteltiin aikoja kun talkoiltiin pahimmillaan neljäkin VOI-jälkeä kokeisiin. Nykyinen systeemi jäljentekovelvollisuudesta on hyvä asia. Opettaa ihmisiäkin pitkäjänteiseen ja systemaattiseen tekemiseen sekä luonnossa kulkemiseen. 

Sunnuntaiaamu alkoi klo 8 ylituomarin puhuttelulla, joka tässä lajissa on perinteisesti kattava. Sen lisäksi vielä Korona-systeemit oli ylituomarin toimesta käytävä läpi. Sen jälkeen siirryttiin laukauksensietotestiin joka tässä Mutkun ryhmän osalta menossa. Tiitterästi Mutku seuraili tilannetta ja läpäisi testin vaivatta.

Tämän koiran kontakti ihmiseen on hyvin tiivistä. Jos se haluaa katsoa jotain muuta kuin ohjaajaa silmiin, se asettaa käpälänsä ihmisen jalan päälle. Hoitaa kontaktin tuntoaistilla.

Hieman oli perhosia vatsassa siitä, kuinka Mutku tehtävästään suoriutuu. Viime vuonna sille tehtiin lajin pentutreenit ja perusopetus kuten muillekin koirillemme. Tämän vuoden kesäkuussa mejäily nousi uudelleen esiin yllämainitun koiran tarpeen kautta. Kesäkuussa teimme lajitreeniä koiran kanssa ja niistä se suoriutui riittävän hyvin, jotta kokeisiin viitsi ilmoittaa. Uutena asiana Mutkun eteen kokeessa tuli se, että jäljen on tehnyt joku muu kuin Juha tai minä. 

Kokeeseen osallistui 20 koiraa. Ilmoittautuneita oli ollut yli 40. Hienoa oli, että koepaikan saimme. Kartasta näkee, kuinka jäljet Hailuodon maastoihin tehtiin. Mutkun suoritettavana oli jälki numero 2. Meidän tekemä puolestaan oli jälki numero 3 jonka Juha sitten opasti ja purki (poisti piilomerkinnät maastosta) koesuorituksen jälkeen. Myös siltä jäljeltä tuli koiralle ykköstulos.

Mutku lähti suoritukseensa määrätietoisesti ja varmasti. Ensimmäinen ilonaihe oli siis se, että koiralle merkityksellisin asia oli veren haju. Ei sen ihmisen haju, joka jäljen on tehnyt. Jälki eteni hailuotolaisessa, helppokulkuisessa kangasmaastossa välillä mäntytaimikossa, välillä vanhemmassa männikössä ja välillä kuivalla ja tuulisella hakkuuaukealla. Kahteen otteeseen Mutkulla selvästi irtosi ote jälkeen, mutta hienosti se omatoimisesti nosti verijäljen uudelleen. Toisen kulman kohdilla maastossa oli ihmisaisteinkin havaiten tuoreet hirvenjäljet, mutta nekin selvitettiin hyvin. 

Kyllä olin koirastani jälleen kerran ylpeä ja iloinen. Hienon suorituksen teki alusta loppuun saakka. Tuloksena AVO 1 pisteillä 44. 

Paluumatka takaisin mantereelle oli lyhyt mutta pitkä. MEJÄ-porukalla riitti yhteistä ja leppoisaa jutustelua sielläkin. Osa porukasta jäi karavaanailemaan koepaikalle vielä maanantaihin saakka. Me olemme jo kotona.

Harrastuspiireissäkin ihmiset ovat monelaista mieltä siitä, mihin suuntaan ja miten harrastusta tulisi viedä eteenpäin. Punaiset haluavat edetä kohti asetettuja, kunnianhimoisia tavoitteita ja tehdä aloittamansa tekemisen mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti loppuun saakka. Muut kuin punaiset näkevät sen kilpailuhenkisyytenä. Sitä en itse koe lainkaan, mutta kysehän olikin muiden näkökulmasta. Vihreät persoonat puolestaan haluavat tehdä asioita yhdessä ja pahoittavat mielensä, jos he kokevat jääneensä ulkopuolelle ja tulleensa syrjäytyteksi. Keltaiset ideoivat ja tekevät vaikka mitä asioita. Niin kauan kuin se on kivaa. Kun hauskuus loppuu, niin loppuu pääsääntöisesti tekeminenkin. Siniset puolestaan tekevät mielellään yksin ja hiovat yksityiskohtia loputtomiin asti, jos ei joku tuuppaa heitä eteenpäin. Sinisten tekeminen tapahtuu kyllä sitten virheettömästi. Tässä siis lyhyesti. Tuosta Insights-linkistä enemmän, jos "Idiootit ympärilläni" -maailma on vielä outo ja kokematon maailma. Suosittelen lämpimästi. 

Rotumme alkuperämaan vuosittaista mestaruuskoetta on kritisoitu. Samat ihmiset koirineen ovat aina kärjessä. Pelko on ns tavallisten harrastajien vähenemisestä, kun heidän resurssejaan harrastamiseen viedään. Vain voitto kokeessa ratkaisee ja antaa pääsylipun vuosittaiseen mestaruuskokeeseen, jossa on tarjolla mainetta ja menestystä myös koirien myynnissä ja jalostuskäytössä. Huoli on myös siitä, että käyttiscockeripopulaatio on ajatumassa geneettiseen depressioon samojen koirien kertauksen myötä. Innostuin syventymään aiheeseen - olemmeko ajautumassa ongelmiin?

kuva Mikko Sivonen

Tämän vuoden mestaruuteen osallistumisoikeuden koevoiton kautta lunasti 44 cockeria. Lukumäärä kasvaa koko ajan, joka kertoo, että myös kokeita on koko ajan enemmän. Päästäkseen mestaruuskokeeseen, koiralla tulee olla edellisen vuoden aikana savutettuna Open-kokeen voitto. Briteissä kokeissa on vain kilpailuarvostelu. Open-kokeessa tulee olla minimissään 14 ja maksimissaan 18 koiraa. Kahdesta voitosta ja vesityökokeen suorituksesta koira saavuttaa FT Ch-tittelin. Mestaruuskokeeseen osallistui 37 koiraa ja niitä ohjasi 30 eri ohjaajaa, näistä kolme oli naisohjaajia. 

Tämän vuoden voittaja on narttu FT Ch Trochry Eau Rouge of Poolgreen ohjaajanaan Will Clulee. Hän ohjasi myös neljää muutakin koiraa samassa kokeessa. Uros FT Ch Poolgreen Griffin sai DOM:n (Diplomat of Merit) eli meikäläisittäin ykköstuloksen, kolme muuta ei sijoittunut. Voittajan isä on v2010 kolmanneksi sijoittunut, paljolti jalostuksessa käytetty ja menestyneitä jälkeläisiä jättänyt uros FT Ch Orgest Yfwr ja emä Jess The Dark Beauty. Voittajan sukutaulussa on 2-2 kertaus suosittuun FT Ch Argyll Warrioriin (on siis koiran isänisä ja emänisä). Kerrattu on myös legendaarinen jalostuskoira FT Ch Maesydderwen Kestrel lukemin 5,5,4-5. Voittajan emänemälinja on puhdasta outcrossia, jossa ei tunnettuja nimiä ole lainkaan.

Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat pentuesisarukset FT Ch Endowood Fransesca ja FT Ch Endowood Faith ohjaajana molemmilla Ian Openshaw. Nämä nartut on tehty yhdistämällä FT Ch Mallowdale Gun ja FT Ch Mallowdale Midge. Sukutauluissa 2-3 -kertaus urokseen Dardnell Dealer ja sama 2-3 -kertaus narttuun FT Ch Bellsmill Jet sekä Kestreliin 4-5,5,5. Myös nämä kolme ovat jättäneet hyvin menestyneitä kisa- ja jalostuskoiria.

Kärkikoirien takana ovat hyvin usein mm.Will Clulee ja Ian Openshaw. Kilpailu on kovaa ja vain yksi voi voittaa. Silloin pitää laittaa kaikki peliin ja näillä miehillä on siitä osaamisesta näyttöä. Ja ilmeisen hyvät resurssit tekemiseen. Tarkemmin miesten saavutuksista tietoa löytyy näistä linkeistä: https://willcluleegundogs.co.uk/achievements ja http://rytexgundogs.co.uk . Muita usein kokeissa nähtyjä maineikkaita ohjaajia ovat Jon Bailey, David Lisett, Jeremy Organ, Wendy Openshaw, Gareth Davies, Ben Randall, Andy Robinson ja Darren Skidmore vain muutaman mainitakseni. Näistä Andy, Gareth, Ben ja Darren ovat olleet myös meillä Suomessa joko meitä kouluttamassa tai arvostelemassa Cockerimestaruuskoettamme.

Meidän perheessä on jo vuosia seurattu Cockerimestaruuksia DVD.ltä, joka on vuosittain tilattu täältä. Se mitä tuo kilpailu on tuonut tullessaan, on koirien suoritusten paraneminen, vuosi vuodelta. Voittaakseen on oltava parempi kuin muut ja niitä muita on vuosi vuodelta enemmän. Muutamia vuosia sitten mm Ian Openshawn koiria leimasi luovutusten tahmeus ja kovasuisuus, mutta nyt ne ovat ihan toista maata. Hänen ja muidenkin kärkisijoilla olevien koirat tekevät hienoa työtä alusta loppuun saakka. Tänä vuonna maastot olivat cockerin näkökentän korkeudessa hyvinkin tiheitä eikä markkeerattuja noutoja juurikaan saatu. Silti nämä kärkisijoilla olevat koirat tekivät vahvoja, suoraviivaisia noutoja ja palasivat samalla energialla myös noudon loppuun saakka. Myös haku oli energistä ja painostavaa, jolla saatiin hyviä ylösajoja ampujille.

Ne, jotka eivät sijoittuneet kärkeen eivät näissä asioissa tällä kertaa onnistuneet. Väliinjättöjä, peräänmenoja ja noudon epäonnistumisia tapahtui tälläkin tasolla, vaikka hyvät meriitit olikin takana. Epäonnistumisia siis myös huippukoirilla ja niiden ohjaajilla. Mm viime vuoden voittaja Steve Winspearin ohjaama uros FT Ch Kiltonbeck Rollo ei saanut edes DOMia. Rollo on 3-2 kertaus Kestrelin pojanpoikaan FT Ch Maesydderwen Scimitar. 

No mutta jatketaan. Neljänneksi sijoittui narttu Ft Ch Mallowdale Shine Ian Openshawn ohjaamana. Se on tehty yhdistämällä FT Ch Endowood Cork ja FT Ch Mallowdale Georgi. Tämä tarkoittaa sukutaulussa kertauksia FT Ch Dardell Dealer 2-3 ja FT Ch Mallowdale Guppy 3-2. Kestreliä ei isälinjan viidestä sukupolvesta löydy lainkaan, emälinjasta se löytyy kaksi kertaa viidennestä sukupolvesta (0-5,5).

Ensimmäinen uros löytyy DOM-listalta ja se on Will Cluleen FT Ch Poolgreen Griffin (Ft Ch Poolgreen Diesel - FT Ch Jackshea Liz of Poolgreen) Tässä sukutaulussa Kestrelin poika FT Ch Wernffrwd Dai Bach on kerrattu 3-4,4 Ft Ch Larford Evanin, Ft Ch Larford Elman ja Ft Ch Sandford Black Mamban kautta. Elma muuten voitti cockerimestaruuden v 2001 ja sen pentueveli Evan sijoittui samassa kisassa toiseksi.

Gun's Choice ja DOM oli narttu Ft Ch Glenugie's Tempest Jamie Reidin ohjaamana. Koira on tehty yhdistämällä Glenugie's Highlander ja Glenugie's Grace, joka sukutaulussa näyttää 3-2,4 -kertaukselta Kestrelin pojanpoikaan FT Ch Danderw Druid, joka on Ian Openshawn Championship-voittaja v 2006 

Narttu FT Ch Glenugie's Nalani (FTAW Glenugie's Lincoln - FTW Glenugie's Destiny), myös Jamie Reidin ohjaama sai DOM:n. Nalanin sukutaulu on 3-2 Dardnell Dealer ja 3,4-3 Danderw Druid. Nalanin poika Glenugie's Xception uroksesta FT Ch Bishwell Barcud (Ft Ch Ofrgest Yfwrin pojanpoika) on Danderw Druid kertaus 3-4,5,4 on tuotu viime vuonna Suomeen ja mielenkiinnolla odotamme sen varttumista aikuiseksi.

Miksi näitä listaan? Ihan omaksi mielenkiinnoksi. Tämä sukutaulumaailma on aina minua kiehtonut. Tuosta yhden vuoden Championship-katsauksesta voi halutessaan nähdä rodun sekä uhkia että mahdollisuuksia. Se kumpia näkee riippuu siitä, kummat lasit lukijalla on päässään.

Viime vuoden voittaja FT Ch Kiltonbeck Rollo tuli jo mainittua. V2018 voittaja oli aloittelevan ohjaajan Jamie Smithin narttu FT Ch Abiann Flawless (FT Ch Mallowdale Gun - Cynhinfa Immaculate).  Flawless on 2-3 -kertaus hyvään jalostusnarttuun FT Ch Bellsmill Jet. V 2017 voitti Dai Ormondin narttu Byrbwll Dotty (FT Ch Wetlands Abe - FTW Maesydderwen Sialc), josta löytyy 3-2,4 -kertaus Maesydderwen Scimitariin. V2016 voitti Orgest Yfwrin poika uros FT Ch Centrewalk Sweep (FT Ch Orgest Yfwr - FT Ch Centrewalk Daydream)  Richard Preestin ohjaamana. Sweep on tehty 4,4-4 -kertauksena Kestrelin poikaan Wernfrrd Dai Bach.

Värimaailma sitten. Ne jotka menestyvät, pärjäävät ja voittavat ovat yleensä punaisia persoonia. Jollain lailla aina raivaavat tiensä sinne kärkisijoille. Haasteet nähdään mahdollisuuksina. Me haluamme aina vain tehdä paremmin ja olemme kiinnostuneita eri tavoista tehdä se. Se ei tarkoita jyräämistä, mutta vihreän persoonan silmissä se näyttää sellaiselta. Ja se vain on näin. Maailma tarvitsee kaikenlaisia ihmisiä, jotta asioita katsotaan joka suunnasta.

Työyhteisössä meillä hyödynnetään värianalyyseja erilaisten tiimien muodostamisessa. Mukavinta olisi työskennellä samanväristen kanssa. Se ei vain lopputuloksen kannalta ole paras mahdollinen tiimi. Kaikki värit ja näkökulmat sekä tekemistyylit pitää koota saman pöydän ääreen. Muuten hommat eivät etene.

Ei se voittajankaan mielestä ole niin, että vain voitolla on väliä. Voittaminen ja "voittajan fiilis"  tuntuu hienolta ja sitä hyvää mieltä haluaa aina vaan uudelleen. Kun mukana menestyksessä on eläin, niin voittoon tarvitaan sujuva yhteistyö sen kanssa. Ilman sitä se ei onnistu. Sen löytämiseen ja ylläpitämiseen kuljetaan hienonhieno, kahdenkeskinen tie. Treeneissä pitää tehdä oikealla tavoilla oikeita asioita, paikalleen ei saa jäädä junnaamaan.  "Hiki säästää kyyneleitä" on menestyksekkään suomalaisen ravivalmentajan Markku Niemisen motto.

Toisilla ihmisillä se hyvä mieli tulee yhdessä tekemisestä - tapahtumissa ja kokeissa on kiva olla mukana. On ihmisiä, jotka haluavat koiratapahtumista pääasiassa iloisia asioita elämäänsä. Ja myös koiraharrastajia, jotka ovat tyytyväisä vasta sitten kun kaikki tapahtuu virheettömästi. On harrastajia, jotka mestaruuskisojen sijaan haluavat hyvähenkisiä treenihetkiä ja möllikisoja. Silti saattaa olla, että eivät ikinä uskaltaudu sen pidemmäksi, vaikka tietä siloiteltaisiin kuinka. On harrastajatyyppejä joiden bensa loppuu kun tekemisestä katoaa ilo. Ja se ilo voi kadota monesta syystä. Se yksi tyyppivariaatio taas jaksaa opiskella koulutuksen teorioita ja jatkaa kyselykauttaan vaikka kuinka pitkään. Kun he sitten päätyvät tekemään jotain, se on takuuvarmasti virheetöntä. Ja muuten - oletteko huomanneet samanlaisia yksilöeroja myös koirissa?

Onnistunut koiraharrastus tarvitsee meitä kaikkia. Se mikä on toisella ei ole toiselta pois. Opiskellaan itsemme ja koiramme ja arvostetaan myös niitä voittajia. Viime viikonloppuna Suur-Hollola -ajon voittaneen Elian Webin valmentajan Katja Melkon sanoin "Mikään voitto ei koskaan tule helposti. Eikä mikään ole koskaan etukäteen varmaa. Joka päivä tehdään töitä sen eteen, että oltaisiin huomenna parempia." Voittajien osaamista kannattaa arvostaa ja ottaa opikseen. Ollakseen itse hieman parempi kuin aiemmin.

Tapahtumia on ollut ja ei ole ollut. Aloitetaan niistä olleista ja olevista. Muu ja Joku -yhdistelmällä aloittamamme pienimuotoinen, hyvien metsästyscockereiden kasvatustyö on saanut tänä keväänä jatkoa. Tyttärentyttäret Hiili (Hossing Pax) ja Karkki (Hossing Piper) ovat saaneet jälkikasvua. Tämä kasvatustyö on lukumääräisesti hyvin pientä. Mukavaa, että olen saanut mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Sannan kanssa. Kun omat tuurit jalostusnarttujen kanssa ovat olleet heikot, niin on kivaa kun saa kanavoida jalostusintoaan jotenkin toisin. Yhdessä bongaillaan jalostusuroksia ja pähkäillään sukutauluja. Olen tästä mahdollisuudesta kiitollinen Sannalle.

Koirien jalostaminen sanan varsinaisessa merkityksessä on hyvin haastavaa verrattuna hevosten ja tuotantoeläinten jalostamiseen. Numeroilla mitattavia ominaisuuksia ei ole lainkaan. Ehkä parhaimpana lähteenä olemme käyttäneet Brittimestaruuksien videoita, joissa pääsee näkemään "omin silmin" koirien työskentelyä. Myös pari vuotta sitten tehty visiiitti Darren Skidmoren luokse seuraamaan kaniinin metsästystä cockereilla opetti katsomaan eri koirien työskentelytyylejä.

Eihän jalostuksesta koskaan tiedä. On vain luotava oma tavoite ja kriteerit. Sen jälkeen pitää uskoa tekemiseensä ja odotettava suurella innolla aina sitä seuraavaa yhdistelmää. Suuri osa koirien kasvattajista tekee samoin.

Se mitä me arvostamme, on "kova työmoraali" jos nyt sellaisesta voi koirien ollessa kyseessä puhua. Joka tapauksessa koirien tulee kestää kovaa käyttöä ja tarpeen mukaan kyetä ylittämään voimavaransa, jos sellaiselle kesken tehtävän tulee tarve. Tällaiset koirat ovat sydämeltään kovia työskentelemään ja ovat tyytyväisiä saadessaan sitä tehdä.

Suomalainen metsästys, kanalinnun pyynti, on fyysisesti pitkäkestoista ja koiran pitää jaksaa ns kylmää hakua. Pitkään. Fyysinen kestävyys on helppo rakentaa, kun koira pidetään oikeassa fyysisessä kunnossa ja se ruokitaan oikein. Psyykkisen kestävyyden pohjaksi tarvitaan luonnetestitermein hyvä toimintakyky ja taistelutahto. Siihen ei pelkällä koulutuksella päästä, vaan siihen tarvitaan myös geneettistä kivijalkaa.

Hiilin pentueesta maailmalle lähti yksi narttu ja kaksi urosta. Pitkään pentuaan odottaneet perheet saivat viimein omansa. Sitkeys ja sinnikkyys palkitaan tässäkin lajissa. Ja sellaiset ihmiset ovat mitä parhaita ohjaajia samoja ominaisuuksia omaavien koiranalkujen kanssa. Sellaisten, jotka mm nyt 2,5 kk ikäisinä hyppivät laiturilta veteen, kuten kuuluvat tekevän. Eivätkä vedet ole Suomessa mitään lämpimiä vielä. 

Karkki pyöräytti kaikkiaan kahdeksan tervettä ja kookasta pentua. Kolmen viimeisen kanssa se tarvitsi ihmisen apua, eli yrityksistä huolimtta niitä ei saatu ulos, joten leikkaus oli välttämätön molempien osapuolten parhaaksi. Kolme pontevaa pentua saatiin viiden sisaruksen lisäksi. Myös Karkki on osoittautunut hyväksi äidiksi.

Varsinkin juuri tähän aikaan koiranpentujen kysyntä on suurta. Ja käyttölinjaiset cockerspanielit haluttuja. Kysyntä selkeästi ylittää tarjonnan sekä meillä Suomessa että myös muualla. Nämä nähdään keskikokoisina, aktiivisina, sosiaalisina ja ystävällisinä koirina. Sitä ne toki ovatkin. Mutta varsinkin meidän käyttämämme linjat on jalostettu vahvasti metsästyskäyttö kärkenä, joten sellaiseen tai vastaavantehoiseen käyttöön ne ansaitsevat paikkansa. Se varmistaa sen, että niistä tulee mukavia omistaa myös arjen hetkinä.

Ei siis silti mitään mainittavaa uutta. Kuten ei sekään, että tänäänkin lenkillä työstettiin asioita hakkuuaukeita hyödyntäen. Näitähän meillä tällä hetkellä onneksi ja harmiksi löytyy. Harmiksi sen vuoksi, että maastot menevät niin kurjan näköisiksi. Onneksi sen vuoksi, että näin metsästyskauden ulkopuolella niillä on hyvä treenata koiria. Riista kun ei näissä viihdy. Nämä ovat mahdottoman hyviä pohjia ns kylmän haun treenaamiseen. Tämän kun työstää päästä päähän, niin koira saa hyvää fyysistä ja psyykkistä treeniä siihen. Ohjaajasta nyt puhumattakaan.

Mutkun on aika treenata pitkäkestoisia suorituksia tulevaa syksyä varten. Vähällä ei tämä ketterä ja korkean työmoraalin omaava koira hyydy. Hakkuuaukean työstön jälkeen treenattiin vielä markkerauksia siihen pisteeseen, että koira alkoi näyttää väsymisen merkkejä. Siitä tilanteesta jatkettiin leppoisaa maastolenkkeilyä, jonka aikana koira sai hyvin palautua. Iloisena pysyi koko ajan ja olisi treenannut todennäköisesti siihen saakka kun jaloiltaan kaatuu. Sitä emme toki halua. Emme nyt, emmekä syksyllä kanalintujahtien alkaessa. Ne tulevat kuulumaan Mutkunkin ohjelmaan, kun Muu nyt siirretään pikkuhiljaa niistä hommista sivummalle.

Se tulee olemaan tiukka paikka koko perheelle. Kaikkien treenien aikana Muu odottaa tiitterästi omaa vuoroaan. Sen toki aina saakin, mutta kevyemmässä muodossa kuin tyttärentyttärensä.

Meillä pohjoisessa on vielä jäisiä vesistöjä. Ne eivät näiden menoa haittaa. Miksi omatoimisessa maastotarkastelussa.

Kun aktiiviset ulkoilulenkit on tehty, ovat käyttiscockerit leppoisia pitää. Kun miettii sitä toiminnan määrää mitä nämäkin päivittäin saavat, ei uskalla edes pohtia, millaisia olisivat, jos aktiviteettia olisi vähemmän? Varmastikaan ei olisi kivaa kenelläkään. Kun jalostamme ja kasvatamme koiria, meillä on myös vastuu niiden hyvinvoinnista. Siihen kuuluu se, että oikea pentu ja oikea ihminen löytävät toisensa. ja elävät elämänsä onnelisina loppun asti.

Kun eilen lenkin jälkeen kävin koiriemme turkit läpi, niin siinä oli aikaa näitä asioita pohdiskella. Kun olin perusteellisesti pessyt ja trimmannut näistä kaksi, totesin että kolme cockeria meidän taloudessa on ihan hyvä määrä. En tarvitse useampaa, vaikka joskus mieli tekisikin. Nämä riittävät hyvin.

Tähän sukuun kuluvien koirien heikkous on lonkkanivelrakenne. Ne eivät virallisen skaalan mukaan ole halutunlaisia. Myös hajonta tulosten suhteen on suuri. Kaikkia tuloksia A:sta E:hen on saatu. Jalostuksessa on painotettu enemmän helppoa koulutettavuutta ja suurta henkistä kestävyyttä haastavissakin tilanteissa. Niihin ollaan saatu haluttu taso ja tasaisuus. Näin toimien ollaan suosittu sukuja, joita kokeissa aktiivisesti käyvät kasvattajat eri maissa suosivat.

Mutkun silmissä ja polvissa ei ollut mitään huomautettavaa. Lonkissa on löysyyttä ja väljyyttä, joten niiden tulos on D/D. Harmi juttu, mutta ei muuta meillä mitään koiran suhteen. Näillä mennään eteenpäin. Selkää ei kuvattu sen tarkemmin. Kuvanneen eläinlääkärin mukaan lonkkakuvassa näkyvän selkärangan tilanne ei antanut aihetta tarkempaan kuvaamiseen.

Eturaajoista otettiin inkongruenssikuvat. Käyttölinjaisissa cockereissa on havaittu haasteita etuosan raajojen suoruudessa ja käyttökestävyydessä. Meillä noita haasteita ei ole ollut. Kannoimme siis kortemme yhteiseen kekoon, jotta saamme kartoitettua tilannetta koko populaatiossa. Mitä enemmän tuloksia saadaan, sitä enemmän niistä on jalostustyössä hyötyä. 

Mutkun eturaajat olivat sen suhteen molemminpuolin siisti ja virheettömät. Lausuntotulos niistä 0/0. Samoista kuvista saatiin myös kyynärnivelten lausuntotulos, se myös 0/0.

Luonnetestiin meillä oli paikka varattuna, mutta se meni peruutukseen tämän kansallisen Korona-virus tilanteen vuoksi. Niistä ollaan totuttu myös saamaan hyviä tuloksia. Mutkussa on henkisellä puolella paljon vahvuuksia, mutta myös ominaisuuksia joita olisi ollut hienoa testin kautta analysoida hyvien tuomareiden kanssa enemmän. Se tulee joka tapauksessa ohjelmaan sitten myöhemmin.

Koirien kiinnipitoaika alkoi, joten sen myötä olemme siirtäneet koirien treenihetket hakkuuaukeille. Niissä saa sopivasti fyysistä ja psyykkistä haastetta näiden koirien toiveiden mukaisesti. Tänä keväänä 11 ja 8 vuotta täyttävät Mutkun lähisukulaiset valmiina suorituksiin.

Mutkun emälinjasta olen henkilökohtaisesti tavannut ja nähnyt myös työskentelemässä kolme sukupolvea. Äiti-Sallin, isovanhemmat Jokun ja Muun sekä niiden molempien vanhemmat, jotka ovat kaikki olleet Ruotsissa asuvien Marian ja Paulin koiria. 

Mutkun isä valittiin sopivan sukutaulun perusteella. Valinnassa vahvasti painoivat myös Kirkstall Crackerin koemenestys, joka kertoo meille sen koulutus- ja käyttöominaisuuksista hyviä asioita. Kaikkia jalostuskoiria kun ei pysty livenä näkemään. Silloin on luotettava muiden tekemiin virallisiin arviointeihin koetulosten muodossa. Lisäpainona oli myös "Acken" saama arvostus ruotsalaisten kasvattajien jalostuskäytössä.

Kaikkein eniten Mutkun olemus ja tekemisen tapa muistuttaa emänemänisän Priorsmeadow Spurtin (kuva yllä) olemusta. Hyvin vilkas ja hyvin nöyrä. Spurt oli huippusukuinen brittituonti, joka menestyi sekä kokeissa että jalostuksessa hienosti. Mystinen sokeutuminen katkaisi molemmat urat. Maailman parhaimmat koirien silmäspesialistit eivät osanneet sanoa, mistä tilanne johtui. 

Viikolla kuulimme suruviestin, kun Mutkun isoisoäiti (eee) S J(j) Ch Timsgarry Bell "Sisi" oli siirtynyt sateenkaarisillan tuolle puolen kunnioitettavassa 15 vuoden iässä. Tapasimme Sisin ensimmäistä kertaa kun olimme mukana Paulin ja Marian luona järjestetysssä koulutusviikonlopussa, jossa kouluttajana oli David Lisett Sisi oli tuolloin puolivuotias ja oikein mukavan oloinen metsästyscockerin alku. Paul oli nimennyt sen osuvasti nimikkeellä "Maria's secret weapon".

Syksyllä 2007 tapasin Sisin uudelleen, sillä kertaa Ruotsin Cockerimestaruuskokeessa, jossa se työskenteli hienosti ja sijoittui viidenneksi ja sai DoM:n. Mestaruuden voitti Trollebergarens Lady-Alpha joka teki tasaisen virheetöntä työtä. Muille koirille sattui erien aikana enemmän haasteellisia tilanteita, joissa tuli myös kirkkaimmilta sijoilta pudottavia virheitä. Sellaistahan nämä kisat aina ovat - jännittäviä tapahtumia, joissa kaikessa on onnistuttava, kun saadaan menestystä. Sisin työskentelytyyli on hyvin samanlaista kuin tyttärensä Muun. Samaa yhdennäköisyyttä on myös kolmannen sukupolven tyttäressä Mutkun työskentelyssä. Tehokasta ja vauhdikasta mutta myös setterimäistä hiipimistä ja seisontaa kun odotetaan työskentelylupaa.

Mutkun täti Miksi jatkaa työskentelyään lasten parissa. Tässä viimeisin kuva työrintamalta. Joskus kaipaan Mutkun olemukseen Miksin henkistä tasapainoa ja rauhaa. Se on toki aivan omaa luokkaansa ja pääosin peräisin isä-Jokulta. Joskus kun Mutkulla on oikein vauhti päällä, kysyn missä on se 25% joka Jokun perimästä siinä laskennallisesti pitäisi olla. Siinäpä se - jalostuksen helppous ja haasteet! 

Vaikka kuinka yrität suunnitella ja koota yhdistelmiä, on lopputulos silti jotain nopanheiton luokkaa. Jokainen pentu syntyy kuitenkin omana yksilönään. Ja jotta siitä kasvaa tasapainoinen koira, sen pitää oppia ensin tulemaan toimeen itsensä kanssa. Sen jälkeen ihmisen tulee löytää siihen henkinen yhteys. Näiden jälkeen varsinainen lajikoulutus voi alkaa ja tulos syntyy koiran oman psyykkisfyysisen kokonaisuuden luoman kivijalan päälle. Koulutus ei ole tekniikkalaji. Se on jotain paljon enemmän.

Mutku on löytänyt paikkansa ja roolinsa tässä tiimissä. Se ei ole tullut kenenkään tilalle eikä se ole jonkun toisen kopio. Se on oma sekoituksensa - ainoa laatuaan. Ihana sellainen ja mukava omistaa.

Jatkamme talvisista raikkaista ja lumisista keleistä nauttimista. Tee sinäkin samoin! Ja jos ei ole lunta, niin sitten niillä elementeillä, jotka ovat käytössä.

Ahto oli hieno koira. Ei tule toista samanlaista.

kuva Mikko Ala-Kojola

Ahton elämäniloista menoa voi muistella näistä blogilinkeistä