Kuulun jo ikäryhmään, jossa usein tulee huokaistua nykyajan menoa ja lausuttua " kyllä ennen oli toisin". Niin oli ja näin elämän pitääkin sujua. Uudet ihmiset, uudet ajatukset ja resurssit tuovat uusia juttuja eteemme. Ja ne ovat usein parempia kuin ne entiset.

Kuka muistaa kun pari vuotta sitten tuli ihmisravinnoksi tarkoitettuja sirkka- ja hyönteistuotteita? Vaihtoehtona lihalle, kun ovat varsin proteiinipitoista ravintoa. Niitä voidaan tuottaa tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin kuin tuotantoeläimistä saatavaa valkuaista. Maailman väkiluku kasvaa tätä menoa sellaisiin mittakaavoihin, että ruuantuottamiseen tulee haasteita. Ihmisiä on tällä hetkellä 7,7 miljardia ja vuotuinen kasvu on 82 miljoonaa ihmistä. Tulevaisuuteen on varauduttava ja vaihtoehtoja ideoitava.

Hyönteisiin palatakseni, olin viime viikolla asiantuntijana mukana pohtimassa, kuinka hyönteisistä saadaan rehua tuotanto- ja lemmikkieläimille. Ihmisten ravintona niistä ei ainakaan vielä suurta menestystä tullut, joten kokeillaan sitten tätä ratkaisua haasteeseen. Jos kiinnostuit tietämään lisää, niin kurkkaa tänne.

Meillä kuitenkin nautitaan lihaa niin kauan kuin sitä on saatavilla. Hyönteistuotteita olen maistanut ja koirillekin tarjonnut. Tiedän mistä puhun.

Koiraharrastuksessa koulutustapojen päivittymisestä keskustellaan paljon. Ei se silti tarkoita sitä, että ennen koiria jollain muotoa käsiteltiin huonosti. Sitä toki näki joko suorasti tapahtuvan tai epäsuorasti koiran käytöstä katsoen. Mutta silti suurin osa kouluttajista käytti nykyisiä koulutusmenetelmiä tietämättä niiden terminologiasta mitään. Ihan vain kommunikoiden suoraan eläimen kanssa. Nameilla ja kehuilla ei fyysistä väkivaltaa saa aikaiseksi. Mutta psyykkistä epämukavuutta niilläkin voi saada aikaiseksi jos ajoitukset eivät onnistu tai palkkaaminen tapahtuu epäloogisesti jolloin koulutuksessa ei päästä etenemään. Sekin aiheuttaa stressiä ja epämukavaa olotilaa niin kouluttajalle kuin koulutettavalle. 

Kun otsikon teemaa tuodaan spanielimetsästysharrastuksen alueelle, niin sielläkin me pieni harrastajaporukka elämme eräänlaista vuosikymmeniä jatkunutta eipäsjuupas-asetelmaa johon voi myös kiinnittää vastakkainasettelun ennen-nyt-tulevaisuudessa. Joskus vedenjakajaksi mainitaan koesääntöjen päivitys v 2014 mutta pitkään tämänkin lajin piireissä pyörineenä voin kertoa, että samaa jappastelua on harrastettu ennen sitäkin. Sääntömuutosprosessi joka on varsin mittava, työläs ja monivaiheinen meni joillakin ihmisillä tunnetasolle. Ja sitä muistijälkeä ja tunnekokemusta on jälkeenpäin mahdotonta muuttaa.

Hommat päivittyvät sillä, että vastuuta ja roolia asioiden kehittämisestä ottavat uudet harrastajat. Cockeriväellä on hienon monimuotoinen porukka sekä harrastajissa että metsästystoimikunnassa näitä asioita yhdessä työstämässä. Kun FB-ryhmässämme kyselimme kokemuksia kuluneen vuoden koulutuksista ja koetapahtumista, saimme hyvän ja aktiivisen 250 kommentin ketjun aikaiseksi. Niiden pohjalta oli mukavaa kokouksessamme suunnitella seuraavan vuoden tapahtumia.

Naisten osuus ohjaajina on selkeästi kasvanut. Se on yleismaailmallinen ilmiö kaikissa koiraharrastuslajeissa. Ja meillä muutamilla, se mies laittaa perheen naaraspuolisen jäsenen ohjaamaan koiraa kokeissa. Eli ei miesharrastajien lukumäärä ole suinkaan vähentynyt entiseen verrattuna. Prosenttiosuus vain on pienentynyt. 

Vaikka FB on kätevä foorumi asioista keskustelemiseen, tarvitaan asioiden eteenpäinviemiseen yhdistystoimintaa aina rotujärjestötasolle saakka. Oman harrastusurani alussa spanieliharrastuksen katto- ja rotujärjestönä toimi Suomen Spanieliliitto. Paikallista toimintaa pyöritettiin sen aluekerhoissa, yhtenä vanhimmista ja aktiivisimmista oma yhdistyksemme Pohjois-Suomen Spanielikerho. Kaikkien spanielirotujen harrastajat saman yhdistyksen toiminnassa mukana. Pikkuhiljaa porukka jakaantui sitten rotua harrastavien yhdistysten kautta yhden rodun rotujärjestöiksi. Tämä on asia, joka mielestäni ei ole kehittynyt oikeaan suuntaan. Ainakaan täältä pohjoisen suunnasta katsottuna.

Kuitenkin edelleen - todellisia päätöksiä ja asioiden eteenpäinviemistä varten tarvitaan ns kennelpolitiikan tekemistä. Se on oman ajan uhraamista yhteisten asioiden eteen, työskentelyä yhdistysten toimikunnissa ja hallituksissa. Se työ antaa näkökulmaa harrastamiseen ja siihen, että asioita ei aina vain voi tehdä siten kuin itse haluaa. Kuten koirankin koulutuksessa korkealle tasolle, on sen halutun palkkion eteen työskenneltävä välillä myös epämukavuusalueella. Ja siihen tekemiseen tarvitaan myös tekijöitä. Pelkästään puhumalla asiat eivät etene.

Pidetään vauhtia yllä, jarrutetaan ja vaihdetaan suuntaa aina tilanteen mukaan. Ja ylläpidetään yhdessä positiivista ilmapiiriä. 

31 vuotta vanha Oster-trimmauskoneeni moottori uupui pari kuukautta sitten tiensä päähän. Sain usealta tuttavaltani tietoa, että merkki ei enää nykyään ole käyttökestävyydeltään lainkaan samaa tasoa kuin tuon ajan koneet. Päädyin siis toiseen merkkiin. On se ehkä kestävämpi, mutta teho ja käyttömukavuus ei ole samaa luokkaa kuin vanhassa Osterissani. Jään sitä kaipaamaan. No mutta silti - koirat on silläkin saatu siistittyä kuntoon, joten ihan hyvä se on.

Ihania talvisia hetkiä kaikille!