Olemme kaikki keskellä muutoksien reipasta tahtia. Ehkä sitä ainoaa, joka tässä elämässä on pysyvää. Muutos.

Viikot kuljen ansiotyössäni pitkin maamme pohjoisosaa. Viime viikolla työkilometrejä kertyi auton mittariin 1300. Työni suurten maidontuotantoyritysten kanssa vaatii siirtymistä pois kaupunkialueilta. Kun kuluttajat haluavat nyt ja yhä enemmän myös tulevaisuudessa korkealaatuisia elintarvikkeita syödäkseen, asettaa tilanne vaatimuksia myös niiden alkutuottajille.

IMG_7119.jpg

Kuva yhdeltä asiakastilaltani, jossa tuotetaan tulevaisuuden kuluttajan haluamaa puhdasta ja eettisesti, eläinten hyvinvointia kunnioittaen tuotettua ruokaa. Näitä tiloja meillä on Suomessa monta. Harmillisesti vain ns kohu-uutiset päinvastaisista tapauksista päätyvät suurin otsikoin kuluttajien lukemiin uutisiin. 

Tilakoot kasvavat, tilojen lukumäärä vähenee ja suuret yksiköt sijaitsevat yhä kauempana kasvukeskuksista. Jotta säilyttävät kasvumahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Jos vuoden 2050 välilukumäärä maailmassa on kansainvälisten ennusteiden mukaan yli 9 miljardia, niin ruuantarve kasvaa. Tarvitaan sen tuottajia. Myös niitä, jotka varmistavat, että sitä riittää myös meille suomalaisille.

IMG_5734.jpg

Työ tulevaisuuteen tähtäävien tuottajien kanssa on hienoa työtä, josta pidän kovasti. jos haluat tutustua siihen enemmän, niin käy kurkkamaassa vaikka tästä linkistä lisää http://www.proagriaoulu.fi/fi/hankkeen-tekemiset Työmme yhtenä tärkeänä päämääränä on myös jokaisen eläimen kokema hyvinvointi. 

Eläinten hyvinvointi on minulle tärkeä asia. Ja hyvinvoivat eläimet tuovat minulle iloa niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

20170121_131236.jpg

Viikot ovat työmatkoineen aika rankkaa aikaa. Työstä minut irrottavat kivasti nämä perheen karvamustikat. Aamu- ja viikonloppu-ulkoilut niiden kanssa antavat hyvän fyysisen ja psyykkisen treenin.

Viikonloppuna olimme taas kutsuttuina aktiivisten noutajaharrastajien lämpimän riistan treeneihin. Fasaanien löytämiseen ja ylösajoon tarvitaan ylösajavat koirat ja siinä hommassahan käyttiscockeri on ihan parhaimmillaan. Ampujien pudottaman riistan noutotyön suorittivat sitten noutajat. Lähes aito metsästystilanne on hyvä tapa treenata ohjaajien ja koirien osaamista ihan aitoja metsästystilanteita varten.

IMG_7281.jpg

Tammikuu ei yleensä ole otollisinta metsästysaikaa cockerin kokoiselle koiralle. Aamun aloitus näytti näkökulmastamme tältä. Ensimmäisenä ajatuksena tuli eteen, että tulikohan luvattua liikaa... Edessä on pehmeää pakkaslunta jonka päällä on hyvin kevyt kuori. Sellainen joka ei koiraa saati sen ohjaajaa kanna lainkaan. Se oli siis kahluutyötä edessä. Koirat yllättivät tarmollaan ja sitkeydellään tällä kertaa myös meidätkin.

IMG_7316.jpg

Kerta toisensa jälkeen Miksi ja Muu tarjosivat ampujille hienoja riistatilanteita. Se on se cockerin alkuperäinen tehtävä. Löytää riista ja ajaa se liikkeelle ampujan ulottuville. Kun fasaani ponkaisi vauhdikkaan koiran alta siivilleen, pysähtyy kokenut ja oikein koulutettu koira paikoilleen. Oikein tarkkasilmäinen katsoja löytää kuvasta ylösajoon pysähtyneen Muun.

IMG_7279.jpg

Kun riista oli pudonnut, odottelimme noutajaa sitä hakemaaan. Se oli näiden koirien treenipäivän juttu. Tarjota aitoja metsästystilanteita niiden käyttöön. Aitiopaikalta saimme nähdä monelaisia koira- ja ohjaajasuorituksia. Niiden tuloksena kaikki koiriemme löytämät ja ylösajamat linnut, jotka ampujien toimesta oli pudotettu, saatiin reppuun saaliiksi.

IMG_7277.jpg

Ylösajavan koiran työ on viettivireen hallintaa. hakutyöskentely on aktiivisesti riistalle pyrkivää. Hyvin koulutettu koira pitää etäisyyden ohjaajaan sopivana, jolloin sen kehon viestintää on helppo lukea ja näin ennakoida seuraava ylösajo. Hyvin nopeasti oppivat ampujatkin lukemaan koiriemme viestintää. Se helpotti myös riistalaukausten onnistumista.

Hyvän mahdollisuuden siihen, että koira kestää viretilojen nopeat nousut ja laskut, vieläpä useina toistoina peräjälkeen, antaa sen synnynnäinen hermorakenne. Miksi on saanut siitä luonnetestissä täydet kolme pistettä, joka tarkoittaa hermorakenteeltaan tasapainoista koiraa. Tässä on Miksin levollinen ilme, kun hyvään ylösajoon ei tullut noutolupaa. Koira säästää itseään seuraavaan riistanetsintäjaksoon. Ja näin toimien se jaksaa työskennellä pitkänkin päivän uupumatta.

IMG_7302.jpg

Molemmat koirat toimivat hienosti ja syystäkin saamme olla niistä ylpeitä. Tässä ollaan tauolla viisituntisen päivän puolivälissä.

Megatrendikästä on kyllä sekin, että tammikuinen päivä vaikutti auringonpaisteineen jo maaliskuulta. Ilmaston lämpeneminen. Mieleen tuli, että nykyiset sääolot mahdollistavat spanielikokeidenkin pitämisen tammi-helmikuussa, jolloin metsästyskautta on vielä jäljellä. Hajoittaisi mukavasti harrastusta nykyistä laajemmalle ja mahdollistaa pienen koelajimme laajenemisen koekäyntien suhteen. Eikä tuntuisi syksy niin kiivastahtiselta koekäyntien, tuomarointien, koejärjestelyiden, arvokisojen ja itse metsästyspäivien suhteen.

20170121_155350.jpg

Päivän päätteeksi kotona minttukaakaota ja kynttilänvaloa. Sopivat hyvin lauhempiin ja vähälumisiinkin päiviin.

IMG_7319.jpg

Huolletut koirat jatkoivat lintukoiran elämää höyhensaarilla ilmeisen tyytyväisinä.

20170122_133501.jpg

En ole aiemmin käynyt avaamassa rata-ammuntakautta tammikuussa. Mutta tänään kävin.